sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vielä kerran, Lauri Törhönen


Vitsi, vitsi. Letkeä sisääntulo tukalaan tilanteeseen. Oppikirjaesimerkki vallankäytöstä asenteella. Kas näin:

Lukuisista, naispuolisiin opiskelijoihin kohdistuneista ja toistuvista seksuaalisista häirintätapauksista julkisuudessa syytetty, entinen elokuvataiteen professori Lauri Törhönen saapuu Ylellä Arto Nybergin haastateltavaksi ja kättelee itseään ohjelmassa edeltäneitä haastatteluvieraita, Valtteri Bottasta ja Tuomas Holopaista, sanoen ilmeisesti: "Nyt myös miesten." Mikkiin lause ei kuulu, mutta Arto Nyberg toistaa sen. Nyt myös miesten - ahdistelusta syytetty, siis. Kun eihän sitä kohta enää kätelläkään saa.

Vitsi vitsi, hei. Huuli, heitto, läppä, mitä näitä nyt on. Vähän keventämään tunnelmaa.

Lauri Törhösen haastattelu Arto Nybergin ajankohtaisohjelmassa oli tyylipuhdas oppitunti kaikesta siitä retoriikasta, jolla etuoikeuksiinsa nojaava voi vielä yrittää kiemurrella irti kiipelistä, oli tilanne kuinka toivoton tahansa. Törhönen pyrki käsikirjoittamaan itselleen polun pois piikkipensaikosta järjestyksessä näin:

1. vähättelemällä ja naurunalaiseksi asettamalla
2. neutraloimalla ja siloittelemalla
3. kyseenalaistamalla vallitsevan asetelman
4. painopistettä siirtämällä
5. syyttämällä ja roolit kääntämällä
6. yläpuolelle asettumalla ja "nöyrtymällä"

Minusta teatteriesitys epäonnistui. Lauri Törhönen ei poistunut studiosta herraskerhon taputukset hartioillaan. Hän ei tule nöyrtymään viisauttaan, vaan koska ei enää muuta voi.

Toisaalta ainakin Ilta-Sanomien toimituksen Törhönen näytti vakuuttaneen varsin nopeasti. Seitsemän minuuttia lähetyksen loppumisen jälkeen Ilta-Sanomat julkaisi verkkosivuillaan jutun otsikolla "Lauri Törhönen Ylellä: "Olen käyttäytynyt tyhmästi ja harkitsemattomasti". Otsikkoon nostettiin siis asiayhteydestään irrotettuna käytännössä ainoa Törhösen haastattelussa esittämä, nöyrtymistä puoltava sitaatti. Koko sitaatti kuuluu: "Olen varmasti temperamenttini ja ammattini vuoksi käyttäytynyt tyhmästi ja harkitsemattomasti." Ammatin tapoihin ja geeniperimästä kumpuavaan temperamenttiin vetoaminen vähentää merkittävästi nöyrtymisen tehoa, toisin kuin otsikko antaa ymmärtää.

Ilta-Sanomien jutussa ei myöskään mainittu esimerkiksi Törhösen toistuvasti esille nostamaa ajatusta "nykyisistä standardeista", joiden mukaan hänen entisten aikojen normistoon kuuluva käytöksensä on alkanut vasta nyttemmin näyttäytyä arveluttavana. Sen sijaan Ilta-Sanomat päätti sijoittaa juttunsa alkuun videon, jolla kerrataan lukuisia Törhösen uran ahdistelukohuun täysin liittymättömiä meriittejä ja todetaan, että hän on jo pyytänyt STT:n välityksellä anteeksi.

En missään nimessä väitä, että anteeksipyyntö tulisi jättää huomiotta. Mutta väitän, että yksi anteeksipyyntö ei saa kumota kaikkia muita - vieläpä samaan aikaan annettuja - lausuntoja.

Arto Nyberg toimi haastattelutilanteessa juuri niin kiihkottomasti kuin journalistista työtä tekevän kuuluu. Laadukas journalismi edellyttää lähes oikeuslaitosmaista tarkkuutta, neutraaliutta ja asiallisuutta, jotta huomio ei pääse kääntymään pois kohteestaan. Syytetyn on helppo ryhtyä uhriksi, jos haastattelija ryhtyy tuomariksi tai erehtyy olettamaan. Nybergin haastattelussa Lauri Törhösen pelastautumiskeinot tulivat näkyviksi.

Haluan yrittää valottaa tapoja, joilla Törhönen ja lukuisat muut samankaltaisessa tilanteessa olleet, arvovaltansa ja valtansa tiedostavat henkilöt ovat pyrkineet säilyttämään asemansa. Huomautan vielä, etten ole journalisti, ja mielipiteeni värittää myös tätä kirjoitusta. Tarkastelen Lauri Törhösen toimintaa ja sanomisia omasta näkökulmastani, rajaten ja painottaen. Silti näkökulmani on olemassa ja sille on perusteita.


1. Vähättely ja vähättelevä huumori

Huumori on paras puolustus. Etenkin silloin, kun se kohdistuu heikompaan. Jo yläasteella väittelykilpailussa oli helppo huomata, kuinka yleisön kannatus voitettiin näpäyttämällä, siis "servaamalla" vastapuolta ja tämän asiapohjaisia argumentteja. Kukaan ei halua olla tosikko. Jos muut nauravat, kannattaa nauraa mukana tai menettää ryhmään kuulumisen tunteen.

Jos joku sanoo esimerkiksi, että feministit ovat huumorintajuttomia pilkunviilaajia, joiden tiukkapipoisuus kumpuaa ehkä seksinpuutteesta, hän onnistuu olemaan monen silmissä kekseliäs ja sanavalmis sekä ajamaan samalla vastapuolen täyteen ahdinkoon. Huumoriin on vaikea vastata muulla kuin huumorilla, tai joutuu nöyryytetyksi. Tosikko on paha leima, jonka takaa tosipohjaisia väitteitä ei enää edes kuunnella.

Törhönen tokaisi myös huumorilla, että miesten "syntilistassa", josta hänen nimensä on nyt tullut julkisuuteen, voi hyvinkin olla hänen lisäkseen enää esimerkiksi Väinämöinen. Näin hän tuli viitanneeksi myös Aino-triptyykkikohuun, taas yhteen feminismiä naurunalaiseksi tekevään, pienestä suureksi lietsottuun mediamyllytykseen.

Lauri Törhösen sisääntulo, jossa hän huumorilla kumosi ahdistelukohun hysteeristen ylireagoinniksi, kuvastaa yritystä voittaa puolelleen onnistujien jengi, "me äijät", suorassa tv-lähetyksessä, jossa esiintyjät ovat kotikatsomoiden yläpuolella. Yritys onneksi epäonnistui.


2. Neutralointi ja pehmittely

Ensi töikseen Lauri Töhrönen ryhtyy puhumaan harmaan sävyistä. Tulkintaeroista, monista näkökulmista. "Jos vastaan kyllä, se ei ole koko totuus. Jos vastaan ei, niin sekään ei ole koko totuus." Koko totuutta ei ilmeisesti ole, vaikka noin 20 naista on nimellään ja kuvallaan antanut yksityiskohtaisia tietoja Törhösen teoista. Riisumiseen pakottamisesta, väkisin suutelemisesta, puhelimella vainoamisesta ja hotellihuoneeseen raahaamisesta.

Neutralointi on pehmeä keino tehdä asia tylsäksi ja särmättömäksi. Kaikki on niin suhteellista. Näkökulmia on niin monia. Neutralointi on vähättelyä, joka puetaan relativismin, suvaitsevuuden ja sananvapauden vaatteisiin. Tärkeä aate siitä, kuinka jokaisen kokemukselle on saatava ääni, palvelee näin myös jo valmiiksi äänekkäimpiä. Totuuksia ei enää ole, on vain näkökulmia ja kokemuksia. Ääneen sanomattomana tähän näennäisen suvaitsevaan lausuntoon sisältyy, että toiset kokemukset ovat enemmän huuhaata kuin toiset. Toisin sanoen, totuuksia kyllä vielä on, mutta annetaan niiden kokemustenkin nyt vähän kukkia, niin pysyvät siellä jossain tyytyväisinä.


3. Vallitsevan asetelman kyseenalaistaminen

Kun jotakuta pyydetään vastaamaan itseään koskeviin syytöksiin, tehokas keino välttää piinapenkki on heittää vastakysymys ja kyseenalaistaa koko tilanne. Erityisesti roolit saavat kyytiä. Olenko minä vastaaja ja sinä haastattelija? Eikö kysymys ole paljon laajempi? Onko syytettynä minä vai yhteiskunta? Trendit ja kampanjat? Alan oikut? Koko maailmanjärjestys?

Törhönen kyseenalaisti heti kaiken. Kun Nyberg kysyi: "Mitä vastaat?", Törhönen loukkaantui, koska kysymyksenasettelu oli hänestä niin laaja. "Toi on niin helppo kysymys esittää, että tekisi mieli ehdottaa, että vaihdetaan paikkoja", Törhönen sanoi. "Mitä vastaat" on ilmeisesti kysymys, joka on aivan liian suora ja vaativa esitettäväksi yhdelle ihmiselle, vaikka tällä olisikin vastassaan syytöksiä, joihin vastata.

Törhönen puhui paljon "nykyisistä standardeista", joiden valossa hänen toimintansa näyttäytyy eri tavalla kuin ennen. Myös taiteen perusluonne oli syynä. Hitchcockin ja Jouko Turkan hän mainitsi taiteilijapersoonina, joiden toiminta oli aikanaan hyväksyttävää. Lauri Törhönen aloitti keskustelun kulttuurisista virtauksista, kun keskustelu piti käydä hänen omasta toiminnastaan. Hän asetti itsensä osaksi vyyhtiä, josta tulikin äkkiä ison taiteen kaanon. Asetelma ei ollut enää "haastattelija haastattelee ahdistelusta syytettyä Lauri Törhöstä", vaan "paneelikeskustelijat keskustelevat taiteen tekotavoissa ja kuvastoissa nähtävistä muutoksista". Törhönen neutraloi itsensä vastaajana ja ryhtyi keskustelijaksi, jonka panos keskusteluun syntyi yksinomaan taiteellisista saavutuksista. Kun Nyberg mainitsi Törhöstä syytetyn riisumiseen pakottamisesta, tämä vastasi kirkkain silmin ohjanneensa aikoinaan elokuvan Riisuminen, ja alkoi kertoa sen kulttuurisesta sisällöstä.



4. Painopisteen siirtäminen

Toisin sanoen, puheenaiheen vaihtaminen. Törhönen vaihtoi aihetta jatkuvasti. Aihetta vaihtamalla painopiste siirtyy käsiteltävästä asiasta toiseen, usein henkilökohtaiseen ja henkilökuvamaiseen ennemmin kuin yhteiskunnallisesti tulenarkaan.

Kun Törhönen puhui ahdisteluun liittyvissä asenteissa tapahtuneesta muutoksesta, hän ei puhunut metoo-kampanjasta, vaan itsestään pikkupoikana isän kanssa koskella, katsomassa, kuinka sulavat jäälohkareet murtuvat. Elokuvaohjaaja loi kauniin kuvan, elokuvallisen ja tunteisiin vetoavan. Asetelma muuttui taas, nyt oltiinkin kuvaamassa dokumenttia Lauri Törhösestä, henkilökuvaa taiteilijasta muuttuvassa maailmassa. Ahdistelusyytökset kun eivät vain mitenkään liity jäälauttoihin.


5.  Syyttäminen

Kun pehmeät keinot eivät enää tepsi, alkaa hyökkääminen.

Arto Nyberg kysyi toistamiseen aihetta välttelevältä Törhöseltä yhä uudelleen, mitä hän vastaa suoriin syytöksiin nimellään ja kasvoillaan esiintyviltä naisilta. Lopulta Törhönen kielsi kaikkein kovimmat syytökset täysin ja siirtyi itse syyttämään: naiset muistavat väärin. Sana sanaa vastaan.

Vastasyytös on silotteluja ja maalailuja epätoivoisempi pelastautumikeino, etenkin suorassa tv-lähetyksessä. Siihen päädytään vasta, kun on ihan pakko. Se on yksiselitteinen lausunto, ei aiheenvaihto, vaan sitouttava sitaatti. Nyt kaikki voivat sanoa, että Lauri Törhönen kiistää syytökset. Ja vielä enemmän: käytännössä syyttää ulostulleita naisia valehtelijoiksi.

Törhönen vieritti syytä läheisyyttä tukevasta toimintakulttuurista myös jo edesmenneen Outi Nyytäjän hartioille. Tämä kuulemma "toi halailu- ja pussailukulttuurin elokuva-alalle". "Spontaanina ihmisenä saatan halata toisia sillä tavalla kuin jääkiekkoilijat halaavat toisiaan, mutta siitä on aika pitkä matka kielareihin, joita en tiedä harrastaneeni", Törhönen sanoi.

Syyttämään siirtyvä luottaa arvovaltaansa. Siihen, että kantti kestää. Minä, joka nyt selvin sanoin asetun uskomaan Törhöstä syyttäneitä naisia, asetan tietysti myös itseni alttiiksi. Jos kyse on valheista, olen väärässä. Arvovaltainen Törhönen on vienyt tilanteen pisteeseen, jossa puoli on valittava.

Syyttäminen kääntää myös roolit. Ensiksi syytetty onkin uhri, joka ajetaan kuseen. Törhönen mainitsi, että hänen maineensa on pilattu lopullisesti.



6.  Yläpuolelle asettuminen

Syyttämisestä voi vielä luikerrella hurskaaksi aika helpoin askelin. Törhönen syytti ensin syyttäjiään, mutta kun häneltä kysyttiin mahdollisista oikeustoimista, hän näki ne epätodennäköisinä ja esiintyi loppuun saakka maltillisena ja elämää kokeneena.

Kun ensin syyttää ja sitten perääntyy, voi saada harteilleen viisaan viitan. Sitä kasvaa kuin Jeesukseksi, joka kääntelee poskiaan aina tilaisuuden tullen. Taas ala-asteelta tuttu esimerkki: muistan itse, kun halusin mukaan johonkin peliin, johon minun ei millään annettu osallistua. Lopulta, kun joku opettaja käski päästää minut mukaan, peliväline tiputettiin maahan ja sanottiin, ettei koko peli edes ollut yhtään kiinnostava, mutta ota nyt sitten, kun niin kovasti tahdot. Minusta tuli tyhmä ja liian vaativa, joka sai itseään parempien jämät ja jonka pitäisi ymmärtää olla niistä kiitollinen.

Yläpuolelle nousemisen keinoja ovat oikeastaan kaikki edellämainitut. Toista voi painaa alas huumorilla tai nolaamalla, itseään voi nostaa käymällä eri keskustelua kuin muut. Oikeastaan vain syyttäminen on jotakin tasa-arvoista, kutsu taisteluun. Mutta toki syyttäminenkin voi olla vain osa suunnitelmaa, joka jättää tekijänsä koskemattomaksi jalustalleen.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Minä en ole kirjoittanut metoo-kampanjaan liittyen aiemmin. En myöskään aio kirjoittaa aiheesta enää tämän jälkeen. Tilaa pitää antaa niiden kokemuksille ja kertomuksille, jotka eivät vielä ole tulleet kuulluiksi. Ei Törhösille ja muille, joiden käsissä valta on ollut siitä asti, kun ihmiset alkoivat perustaa instituutioita.

Tämänkin kirjoituksen keskiössä on Lauri Törhönen. Valta-asemaa nauttinut ja nauttiva, yläpuolella toimimaan tottunut ja monia etuoikeuksia kantava ihminen. Se, jonka ääni on kuultu jo tosi monta kertaa.

Siispä vielä kerran, Lauri Törhönen, mutta tämän jälkeen ei enää.
















2 kommenttia: