Maailmankaikkeuden väri

Maggie Nelson tunnetaan tavastaan yhdistää väkevästi henkilökohtainen ja kurinalaisesti akateeminen tavalla, joka ei väheksy kumpaakaan. Hänen kirjansa ovat esseitä, estetiikkaa, havaintoja ja huudahduksia: ne sekoittavat lähdeviitteitä runouteen ja päiväkirjamuotoista itsetutkiskelua Goethen teoreemiin. Banalisoimalla älykköyttä Nelson kurottaa syvemmälle yhteiskunnalliseen, tekee henkilökohtaisesta poliittista ja sotkee väreillä kuin tenava – paitsi kirjoittaessaan sinisestä.

Sinelmiä (Bluets, 2009, suom. Kaijamari Sivill) koostuu 240 numeroidusta ajatuksesta. Esitystapa ei perustele itseään sisällössä, sillä ajatukset rönsyävät järjestyslukujaan pidemmälle ja katkeavat kesken kaiken. Nelson viittaa ajattelijoihin kautta aikojen, mutta yhteiskunnallista viestiä ei ole – on vain henkilökohtainen yritys selviytyä henkilökohtaisesta.

Sinelmiä on hapuilua ja huuto: lähes röyhkeästi sisäänpäin kääntynyt ja omiin seinämiinsä toistuvasti törmäilevä kuvaus epätoivosta, jonka menetetty rakkaus jättää jälkeensä. Kerronta ei pyri vastaamaan kysymyksiin eikä liioin esittämään niitä. Ytimessä on eksynyt, itseään jatkuvasti harhauttava mieli, joka etsii itselleen uutta kiinnittymiskohtaa.

Kiinnekohdaksi muodostuu kirjan näennäinen aihe, sininen väri, jonka lävitse Nelson maailmaansa tulkitsee. Sininen nousee symboliksi järjettömälle ja siten myös rakkaudelle, miksei koko elämälle; Nelson ei osaa eikä halua selittää, miksi jumaloi sinistä niin, että se tekee hänet sairaaksi.

Sinelmiä on kirja mustanaan tuskaa, joka yrittää löytää uomiinsa, tulla jokseenkin siedettäväksi. Nelsonin ystävä on halvaantunut onnettomuudessa, ja Nelson istuu tämän rinnalla, juoksuttaa kättään tämän sinisillä raajoilla, yrittää ymmärtää. Hän keräilee sinisiä esineitä ikkunalaudalleen ja tutustuu sinisen historiallisiin merkityksiin löytääkseen rauhan jostakin niin abstraktista, yleisestä ja silti niin yksinäisestä kuin väri.

Lopulta Sinelmiä on väkevä kirja siitä ihmisyydestämme, joka tulee esiin vasta, kun joudumme luopumaan järjellisyydestä ja laskemaan irti. Nelson lukee tiedeartikkelista, että sininen on maailmankaikkeuden väri, ja sitten oikaisusta, ettei se olekaan.

Maija Alander