Älä käänny pois - yksityistä ihmisempi yhteinen

Mä pelkään yksityisyyttä.

Se on kuin tehotuotannollisesti valmistettua, synteettistä ja joustavaa ainetta, jonka erilaiset käyttötavat ja tuotantokapasiteetti ovat rajattomat. Missä on jotakin yhteistä ja jaettua, sinne löytää tiensä pian yksityisyys, ja sinne se pesii, väistämättä.

Se on yksityisasia. Se on asia, josta puhuminen tahrii puhujansa, levittää kasvolihaksiin ja keskusteluun kylmää jähmeyttä, jonka pois pesemiseksi tarvitaan pois käännettyjä katseita, pois vaihdettuja puheenaiheita, pois silmistä nielaistuja kyyneleitä. Yksin olet sinä ihminen, yksityisyydessäsi yksin.

Yksityisalue. Yksityisviesti. Yksityiset palvelut. Yski yksin yksityinen yskäsi, lopulta se kyllä helpottaa. Tai sitten tukehdut, kuoliaaksi asti, mutta ainakaan kukaan ei saa tietää.

Yhteiskunnassa ja arvomaailmassa, jossa yksilö on elämän tärkein yksikkö, korostetaan yksityisyyden suojaa. Koska olemme kaikki yksilöllisiä, meillä pitää olla oikeus vapaisiin yksilöllisiin ratkaisuihimme, joihin muilla ei ole sanomista. Meidän tulee saada päättää mielipiteistämme ja elämämme kulusta, rakentaa oma polkumme alusta asti itse. Koska kaikki, mikä tätä prosessia voisi häiritä, nähdään tälle prosessille uhkana, tarkoittaa aikamme "itse" yhä yksiselitteisimmin vain "yksin".

Ylikorostettu yksityisyys yhteiskunnassa on taitavasti perusteltu vastuuvapautus. Kattavasti toteutuessaan yksityisyys vapauttaa ihmisiltä vastuun toisistaan. Kun jokainen huolehtii omista asioistaan ja toisen asioihin puuttuminen, jopa niistä tietäminen, on väärin, voidaan luopua kantamasta vastuuta jostakin yhteisestä, kuten esimerkiksi yhteisön tai ympäristön hyvinvoinnista.

Toki yksityisyys on myös tarpeellinen vakuutus. Koska rikollisuus on tosiasia, esimerkiksi pankki- tai henkilötunnusten salaaminen on perusteltua. Monissa terveys- ja sosiaalialan ammateissa ammatinharjoittajan yksityiselämän tarkka pois rajaaminen suojelee sekä työntekijää että asiakasta. Liiketoimintaan ja valtion turvallisuusstrategiaan liittyvät salaisuudet sekä esimerkiksi lehdistön lähdesuoja ovat yhteiselomme kulmakiviä, sillä ne ylläpitävät nykyisen järjestelmämme toimintakykyä. Niissä kyse ei toisaalta olekaan enää samasta yksityisyydestä kuin yksittäisten ihmisten asioissa, vaan ennemminkin strategisista siirroista maailmanlaajuisen yhteiselon pelilaudalla - sopimuksista, joista irtisanoutuva osapuoli menettäisi pelin tilanteessa, jossa muut vielä pelaavat.

Yksityisyyden kunnioitus vaikuttaa kuitenkin paljon laajemmin kuin vain ihmistä suurempien toimijoiden välisissä suhteissa tai yksittäisten ihmisten elämän varotoimenpiteissä. Yksityisyydestä on tullut arvo itsessään, jotakin tavoiteltavaa ja välttämätöntä, oli kyse sitten ihmisten välisistä suhteista tai yksilön valinnoista. Yksityisyyden kunnioittaminen linkitetään itsehillintään ja itsekuriin, tuohon proteiinijauheiden ja yksilöllisten viikko-ohjelmien hekumalliseen jatkumoon, joka kiillottaa ihmisestä niin puhtaan ja sileän, ettei tarttumapintaa tuntemattoman kohtaamiseen jää.

Yksilöllisyyttä korostava elämäntapa vääristää kuin vääntynyt peili saadessaan maailman yhä useammin näyttämään kuin vain rivistöltä vierekkäisiä elämiä, joilla ei ole vaikutusta toisiinsa, elleivät niiden eläjät itse niin valitse. Valitse siis yksityisyys, niin saat päättää itse. Valitse yksityisyys, niin kaikki on mahdollista! Yksityisyys - ja virheesi ovat yksin sinun.

Mutta kun eivät ole. Elämme jatkuvassa vuorovaikutuksessa paitsi toisten ihmisten, luonnonolosuhteiden, vallitsevan teollisuusrakenteen, talouden, politiikan, trendien ja kaikkien tämänhetkisen maailman ominaisuuksien kanssa, myös sen historian kanssa, jota maailmamme, elinalueemme ja lähin yhteisömme kantaa mukanaan kaikessa, mitä tekee. Olemme vuorovaikutuksessa myös tulevaisuuteen, siihen, mitä pelkäämme, odotamme, toivomme ja haluamme. Olemme vuorovaikutuksessa siihen, mitä toivomme, kuvittelemme ja tulkitsemme muiden pelkäävän, odottavan, toivovan ja haluavan. On suorastaan kivuliaan paradoksaalista, miten meidän globalisoitunut maailmamme on tällä hetkellä sekä yksilökeskeisempi että väistämättä yhteisempi kuin vielä milloinkaan ennen.

Terveystiedot ovat yksityisyysajattelun ytimessä. Yksilöllä on oikeus olla paljastamatta terveystietojaan työnhaussa, jolleivät ne suoraan vaikuta hänen työkykyynsä ja sitä kautta esimerkiksi asiakkaiden turvallisuuteen. Tällä suojellaan työnhakijan oikeusturvaa. Työnantaja ei pääse suosimaan terveempiä hakijoita edes tiedostamattaan. Toisaalta tällaisia varotoimenpiteitä ei tarvittaisi, jos terveysongelmien stigmaa oikeasti aktiivisesti hälvennettäisiin. Jos HIV tai kaksisuuntainen mielialahäiriö olisivat sairauksia siinä missä rasitusmurtumat.

Terveystietojen yksityisyyden toitotottamisella on nimittäin sivuvaikutuksensa. Toki se antaa ihmiselle omaa, kaivattua tilaa ja luvan kertoa esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai jostakin pitkään muotoutuneesta identiteetin osasta vasta sitten, kun siihen on valmis. Toisaalta yksityisyyden tarpeen automaattioletus jättää ihmisen aivan yksin silloin, kun puhuminen helpottaisi. Se suojelee ulkopuolista kuulijaa, ihmistä, joka ei tietäisi, miten reagoida ja menisi vain hämilleen. Ja niin hämillisyys vain syvenee. Kukaan, naistenlehtien elämäntapaosion artikkeleita lukuunottamatta, ei kerro meille, miten kohdata sureva, hätääntynyt, pelokas tai ylipäätään haavoittuvassa ja avuttomassa tilassa oleva ihminen.

Vakavat asiat ovat aina kaikkein yksityisimpiä, koska ne asuvat ihmisessä syvällä. Siinä kohtaa, johon varomattomasti sohaisemalla voi aiheuttaa hirveää tuhoa. Siksi niiden kohtaaminen on pelottavaa. Se on kuitenkin välttämätöntä. Vakavat asiat ovat painavimpia asioita. Siis niitä, jotka on kaikkein raskain kantaa yksin. Yksityisyys on häviävän lähellä yksinäisyyttä.

Ammattiauttajan ja autettavan välissä on aina perusteltu muuri. Se koostuu ammattitaidosta ja auttajan tunteiden etäännyttämisestä, eli tekee tilanteesta molemmille turvallisen. Autettava saa sanoa mitä tahansa, mutta auttajan elämä ei siitä muutu. Näin auttajasta tulee kuin autettavan oman mielen jatke, tukiasema, joka auttaa kantamaan ja peilaamaan asioita, joita autettavan mieli ei yksin enää jaksa. On tärkeää, että auttajasta ei tule autettavan ystävää, vaan suhde säilyy yksipuolisena, jotta autettava voi avata mielensä kokonaan ja auttaa itse itseään pelkäämättä auttajan reaktioita tai kerrotun vaikutuksia keskinäiseen suhteeseen.

Vaikka ammattiauttajat ovat olemassa syystä, pelkkä asioiden ulos pullauttaminen ammattilaiselle ei riitä taakan purkamiseksi. Se auttaa käsittelemään ja ymmärtämään ongelmia, mutta jättää silti yksin.

Jos yksin yksityisiä asioitaan kantavan taakkaa jokin vielä voi raskauttaa, se on häpeä. Häpeä siitä, että hups, tämä olikin yksityisasia ja menin möläyttämään sen väärässä paikassa väärälle ihmiselle.

Oikeassa elämässä, johon ammattiauttaja ei kuulu, ihminen tarvitsee ihmisiä. Kaikilla ei ole läheisiä, joiden syliin nukahtaa. Siksi yhteiskunnassa ja elämässä tarvittaisiin asenteenmuutos koskien yksityisyyttä. Yksityisyys ei saisi olla ihanne, jonka tarkka noudattaminen tekee noudattajastaan järkevän ja vahvan. Se ei saisi olla edellytys tuntemattomien väliselle kanssakäymiselle. Ennen kaikkea se ei saisi olla omavastuinen takuu sille, ettei sinua satuteta tai hyväksikäytetä. Aikamme julmuudesta kertoo jotakin se, että yksityisiä tietoja suojelevat ja niillä rahaa tekevät yritykset kilpailevat keskenään.

Totta kai maailmassa on paljon pahaa ja ovelaa, jonka olemassaolo on hyvä tiedostaa. Toisaalta, jos siltä kaikelta haluaisi kattavasti suojautua, pitäisi piiloutua kellariin ja lakata elämästä. Ja kellarissakin olisi luultavasti hometta.

Onko siis mahdollista nousta suljettuja ovia ja takalukkojen taakse teljettyjä taka-ajatuksia vastaan avoimuudella? Tänne vaan, perkeleet, minulla ei ole mitään salattavaa!

Minun mielestäni on. Pankkitunnuksien salaamista lukuunottamatta olen valinnut tien, jolla minun ei tarvitse kulkea yksin. Koska tiedän, mitä on, kun ei ole ketään, haluan taistella sen puolesta, että kaikki olisimme toisillemme olemassa, tavalla tai toisella. Että myöntäisimme olevamme tällä pallolla yhtä yhdessä kuin oikeasti olemme.

Siksi minä kirjoitan Googlen masinoimalla alustalla yksityisasioistani. Siksi minä kerron, mikä minun on, miksi itkettää ja miksi naurattaa. Minä kerron, ja sillä viestitän, että myös minulle saa kertoa. Minä olen tässä, vaikka Yksityisalue-kyltillä päähän lyötäisiin. Olen ollut osastohoidossa paikassa, jossa yksityisen kehon puolustamisen takia halaaminen oli kielletty. Kieltoa noudatettiin, vaikka kumpikin halaavista potilasosapuolista halausta kaipasi ja tarvitsi. Minä en jaksa enää puolustaa yksityistä yksinäisyyttä.

Tulkaa toki kertomaan, että olen naivi ja uhkarohkea ja mitäs sitten, kun identiteettini varastetaan. Minä tiedostan uhat, mutta tiedostan myös sen, miten tuhoisaa on tukehtua tukahdutettuihin kyyneliinsä. Tai tietoon siitä, että kukaan ei välitä. Kukaan ei välitä vain niin kauan kuin kukaan ei tiedä. Koska aina on ihmisiä, jotka välittävät. Vain liiallinen yksityisyys estää meitä löytämästä heitä.

Lopulta tarvitaan vain tunnelma, jossa uskaltaa kellua. Tunnelma siitä, että vaikka ei tunneta, voidaan luottaa, edes vähän. Tunnelma, jossa minun ei lopulta tarvitse edes kertoa sinulle yksityisasioistani, koska sinä kuuntelet silti. Koska minä tiedän, että kuuntelisit, jos kertoisin. Ainakaan et lähtisi pois ja jättäisi minua miettimään, teinkö nyt sinun olosi kauhean epämukavaksi, vaikutinko ripustautujalta, narsistilta, mitä näitä nyt on. Pelkäsitkö sinä minua?

Et sinä pelännyt, vaan kohtasit. Ja minä sain kohdata sinut.