Antakaa innovaation hengittää!

"Rakenteellisten kysymysten ratkaisemiseksi kilpailua tulisi päinvastoin lisätä ja ottaa tarkoituksenmukaiset tulosmittarit mukaan rahanjakoon."



Tämänpäiväisen Hesarin suurin mielipidekirjoitus käsitteli yliopistojen "vaikuttavuuden mittaamista". Lappeernrannan teknillisen yliopiston johtohahmot, professori Juha Pyrhönen ja johtaja Markku Ikävalko, kirjoittivat, kuinka korkea aika on jo valjastaa suomalainen yliopistolaitos taloudellisten ja innovaatiivisten vaikutusten arviointiin opetuksessa ja tutkimuksessa. Kilpailua tulee lisätä, jotta saavutetaan parempia tuloksia.

"Kaikkien yliopistojen tavoitteena on tutkimuksen ja koulutuksen lisäksi luoda erilaisin keinoin maahamme monipuolisesti hyvinvoinnin edellytyksiä."

Mutta mistä me ilman puolueetonta, kokeilevaa, onnekkaat ja opettavaiset vahingot mahdollistavaa tutkimusta ja koulutusta tiedämme, mitkä ovat maamme tai koko maailmamme hyvinvoinnin edellytyksiä tulevaisuudessa? Jos me tiukalla tulosten vahtaamisella, kilpailuun hiillostamisella ja valmiiksi määriteltyjen tavoitteiden asettamisella jo määrittelemme, mitä haluamme löytää?

Maailmanhistorian suurimmat ja mullistavimmat keksinnöt ovat usein syntyneet vahingossa. Sivutyönä, mielenkiinnosta, uteliaisuudesta. Jos 1600-luvulla Isaac Newtonin päähän pudonnut omena sai tämän kysymään, miten ja miksi. niin 2010-luvun Suomessa omenan putoaminen päähän käynnistäisi oikeusprosessin, jossa vastakkain väittelisivät omenankasvattaja ja naapuri, jonka aidan yli omenanoksa taipui. Pitkällisen väittelyn jälkeen linjattaisiin, että kasvattaja maksaa naapurille korvauksia, mutta onhan se hyvä, että näitä omenoita nyt tuotetaan ja kauppa käy.

Tänään, tässä ajassa, Helsingissä ja maailmalla, tarvitaan pientä uhkarohkeutta. Sitä samaa, jolla lähdettiin purjehtimaan silläkin uhalla, että pursi vierähtää maailman laidalta alas (suosittelematta kuitenkaan löytöretkistä seuranneen riiston ja julmuuden toisintamista). Tarvitaan luovaa hulluutta, jota eivät liiaksi rajoita resurssit ja pelin varastavat välitavoitteet. Tarvitaan muistutus siitä. miksi keksimme, tutkimme ja kokeilemme. Emme vain tuottaaksemme, saavuttaakseemme, kilpaillaksemme ja voittaakseemme. Vaan löytääksemme. Vasta löydettyämme voimme hyödyntää. Tulevaisuutta valmiiksi käsikirjoittamalla menetämme vain ne kaikki muut sivut, jotka olisivat voineet olla. Sen kaatuneen mustepullon, jonka valumasta syntyy tarina.

On suoraan sanottuna kaksinaamaista, että oikeistohallituksemme mainitsee harvoissa arvolausunnoissaan tärkeänä luottamuksen toisiin kanssaeläjiin ja uskon tulevaan, kun se samaan aikaan puoltaa markkinatalouden yhä raaistuvaa peliä kaikin mahdollisin keinoin. Kun ihmisille myydään vaihtoehdottomuuden politiikkaa lukuihin ja tutkimuksiin vedoten, saadaan vastauksena vaihtoehdottomia ihmisiä ja vaihtoehdottomia tekoja. Vihaa, epävarmuutta, pelkoa ja piilottelua. Omiin lähimpiin turvautumista, alituista varautumista tuntemattomien pahoihin aikeisiin. Uskoa siihen, ettei kukaan voi tavoitella kuin omaa etuaan, keinoja kaihtamatta.

Aina on olemassa vaihtoehtoja. Aina voi valita. Täytyy valita. Ja valittuaan on törkeää ulkoistaa valintansa jollekin universaalille voimalle. En se minä ollut, tilanne vain vaatii tätä. En se minä ollut, tutkimukset osoittavat, raha virtaa, kilpailu edellyttää, äiti käski, Jumala käski. Ja minä olen turvassa, kun tottelen.

Vaikka totuus on, ettet ole. Kukaan meistä ei ole turvassa. Kukaan meistä ei varmasti tiedä, miten tulevaisuudessa käy. Miljonäärikin voi saada katolta putoavasta lumikökkäreestä pisteen elämälleen.

Silti, meillä on mahdollisuus olla hereillä. Meillä on mahdollisuus tehdä keskeneräisyydestä voima, joka kasvaa ja kehittyy lannistumatta yksin ahtaassa karsinassaan. Meillä on mahdollisuus sallia myös joutilaisuus ja ajattelu, toistemme kohtaaminen ja ennakkoluulojemme myöntäminen ja kyseenalaistaminen. Uusiutuminen, mutta ei uusiutumisen imagon takia.

Kyllä me voimme varautua. Meidän pitää varautua. Mutta ei sulkemalla ovia ja aitaamalla ihmisryhmiä heidän viiteryhmäsnsä ja prosenttiensa perusteella, vaan avaamalla ovia ja jättämällä ne raolleen.

Silläkin uhalla, että välillä tuulee sisään.

Koska vain tuulessa purjeilla pääsee eteenpäin.