Gigantin myyjä oli töykeä. Joten kiitin sitten vaan ja lähdin pois. Olisin kävellyt ovea päin, mutta vähemmän töykeä vartija pysäytti. Se oli väärä ovi, ja lukossa.
Mä olen kova kävelemään ovia päin. Metaforisesti ja konkreettisesti. Mutta onneksi on kova pää. Ja permanenttikaan ei suoristunut, vaikka pesin hiukset. Eikä sada, vieläkään. Voisi jo sataa.
Tänään on oikeastaan hyvin neutraali sää. Neutraali kuin hajusteeton suihkugeeli tai puutarhatonttu, jonka ilmeen sade on raapinut pois. Mä en vieläkään tiedä, mitä mieltä mä olen puutarhatontuista. Kun mä tykkään tontuista. Mutta puutarhatontuissa on jotain sellaista vilpillistä vibaa. Sellaista, että kun niille kääntää selän, niin ne menee ja murhaa jonkun muovilapiolla ja sanoo sitten vaan oikeudessa, että se oli Punakuonon Pete eikä sekään tarkottanu.
Kerran joku oli pursottanut pullollisen ketsuppia meidän vajan kadunpuoleiseen seinään. Tyhjän pullon se oli jättänyt siihen viereen lojumaan. Mä en tiedä, mitä se sillä haki.
Ehkä sillä oli hirveä aggressio. Ehkä se oli just jätetty snägärin edessä. Tai irtisanottu snägäriltä. Tai sitten se oli irtisanonut itsensä sen omalta snägäriltä ja vasta meidän vajan kohdalla tajunnut, että ei niin voi tehdä, kun pitää hakea konkurssia ja alistua kaikenlaiseen byrokratiaan. Ja sitten sitä, ymmärrettävästi, vitutti.
Mä en lakkaa pöllämystymästä tästä maailmasta. Enkä haluakaan lakata. Sitten, kun elämästä tulee ymmärrettävää, niin on joko Buddha tai Timo Soini tai jostain muusta syystä kokonaan lakannut yllättymästä, eikä sellainen ole suositeltavaa.
Kello käy. Mä en ole nyt moneen viikkoon oikein saanut nukutuksi. Mutta pää on kuitenkin sen verran kirkas, että sydänkin pysyy paikallaan. Vaikka jännittää, moni. Ja pelottaa tietysti myös. Ensi-ilta mun ekasta ohjauksesta Ilves-teatterilla lähestyy, ja innostuttaa. Mulla on mieletön työryhmä. Sellainen, että kun niitä kohtaa, niin niiden silmiin vähän uppoaa, koska niiden tavassa kohdata on jotain tosi aseistariisuvan rehellistä. Tarkoin omaa ja toisaalta yhteistä.
Lakkiaiset menivät ohi järjettömän nopeasti. Ensin seistiin Kulttuuritalon lavalla toistemme niskavilloissa ja sitten jo juostiin ulos sieltä, ja kuvaaja hymyili kuin olympiavoittaja tai Teletappi, ja sitten halasi tuhat ihmistä ja tyhjeni piha ja sitten jo voileipäkakut loppuivat ja istuin puun alla Tokoinrannassa katsomassa lokkeja parhaimman lokinkatseluystävän kanssa, jota kuvitella saattaa, ja aamuyö oli sininen ja haisi falafelilta ja kotona olin seitsemältä ja Ikeassa klo 14. (Piti ostaa kaksi penkkiä proggikseen - ostin tv-tasoja, sai halvemmalla.)
Mun kone ei pyöritä Photoshopia, koska mulla on liian vähän RAM-muistia. Mutta sille ei kuulemma voi mitään, vaikka ohjekirja sanoo, että voi. Nyt mun pitää vaan odottaa. Mutta maanantaina mä menen johonkin huoltoliikkeeseen ja sanon, että tää ei voi mennä näin. Ja sitten ne saa sanoa mulle jotain hyödyllistä tai kaunista. Me voidaan vaikka juoda teetä sen huoltoliikkeen täyteen ahdetun tiskin ääressä ja harmitella sitä, miten 4 gigaa RAM-muistia on ihan liian vähän. Miten maailma on ihan liian vähän, ja me ihan liian paljon. Mun mielestä kaikissa huoltoliikkeissä pitäisi olla sellainen palvelu.
Itse asiassa musta tuntuu välillä, että mussa on liian vähän RAM-muistia. Mä muistan vaan, että Harry Potterissa RAM oli Regulus Arcturus Musta, Siriuksen veli. Mä en ole edes Siriuksen serkku.
On aika ähky. Henkinen ruotsinlaivan buffet. Ja pallomeri. En saa sanoja suusta ja sitten kun saan, niin ne on väärässä järjestyksessä. On hyvä olo ja heti perään huono. On hiljakseltaan pölyttyvä lattia ja kauppakuitteja ja kakkapusseja ja vähemmän keskimääräinen isä, joka ei enää pysty kääntymään itse tai ihan heti tunnista mua tyttärekseen, jos ihmiseksikään, ja mä olen alkanut yhtäkkiä pelätä kaikkia maailman jäähyväisiä. Alkuja ja loppuja.
Mä en tiedä, missä mä olen kahden kuukauden päästä. Tai kolmen. Tai vuoden. Se on ikävaiheelle tyypillistä, mutta myös yksinäistä, äkkinäistä, hätäistä ja häilyväistä.
Vaikka mä en osaa, enkä tahdo koko maailmaa ymmärtääkään, mä alan ymmärtää sitä ketsuppipullonlevittäjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti