Keskiviikosti

Nyt on keskiviikko. Bloggerin hallintapaneelin kalenterin mielestä nyt on tiistai, mutta se jääköön omaan arvoonsa.

Nyt on keskiviikko, minä olen Maija, kirpputorilta ostettu örrimörripaita ylläni ja aurinkokin melkein paistaa.

Minä olen Maija ja minulla on kirpputorilta ostettu pronssinen pöllösormus ja keltaiset nipsutinkorvakorut, minä olen Maija, ja tiedän kuka olen. Tiedän, mitä haluan ja MIKSI.

Minä heräsin vahingossa seitsemältä. Päätin vaihtaa lakanat ja tuulettaa ajatuksiani. Minä niin nautin lakanoiden vaihtamisesta, se on virkistävää ja ihanan järjestelmällistä. Minä en ole ihmisenä järin järjestelmällinen, se on helppo todeta vaikka vain kurkistamalla vaatekaappiini. Mutta kuten muuan tossujen oikeuksia puolustava yöhoitaja sanoo, se johtuu vain siitä, että olen taiteilija.

Pidän siivoamisesta, erityisesti pöytien pyyhkimisestä ja lakaisemisesta, mutta lattioita en osaa pestä. En myöskään osaa keittää kahvia, mikä on kuulemma selkeä puute.

Taas minä eksyin aiheesta. Piti sanomani, että tiedän taas, mitä haluan. Haluan olla minä. En sairauden, terveyden, toisten ihmisten ajatusten tai  merkityksettömien mielipiteiden sätkynukke. En tarkoita, että mielipiteet olisivat merkityksettömiä. Ne eivät kuitenkaan saa määrittää MINUN elämääni.

En tahdo olla määriteltävissä muutenkaan. Kun ihminen laitetaan muottiin, sitä alkaa käyttäytyä muotin vaatimien edellytysten mukaan. Oli muotti sitten koulukiusaaja, poliitikko, filosofi tai anorektikko. Tietenkin sitä itse pyrkii muottiin aluksi. Ei kukaan pakota sinua ilkkumaan koulukavereitasi tai puhumaan pehmeitä eduskunnan kyselytunnilla. Ei kukaan pakota sinua laihduttamaan.

Roolista on kuitenkin vaikea pyristellä irti. Kun muut ovat sisäistäneet sinut muotissasi, sinun ei oikein anneta enää muuttua. Ehkä Severus Kalkaroskin olisi joskus halunnut jaella koululaisille makeisia. Ympäristö ei vain antanut myöten.


Minulla on taas pää täynnä. (En ole juonut vettä väkevämpää, olen juopunut ajatuksista).

Minä haluan parantua, kuten sanottu. Ei, minä haluankin enemmän. Minä haluan olla TERVE.

Minä haluan kirjoittaa blogiini muustakin kuin tästä. Minä haluan kirjoittaa elämästäni. Ja minun elämäni ei ole tämä.

Minulla on positiivinen olo. On kerrankin suunta, jota kohti mennä. Elämä.

Melkein tähän hetkeen asti olen halunnut parantua sairastuakseni uudelleen. Paremmin. Laskeakseni painoindeksini oikeasti alas. Tullakseni kelpo anorektikoksi.

Nyt vasta alan ymmärtää, mitä todella tahdon. En tahdo leikata tätä sairautta pois elämästäni kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan, koska se on jo osa minua. Se on antanut minulle paljon hyvääkin. Ennen kaikkea ymmärrystä.
En kuitenkaan MISSÄÄN NIMESSÄ anna sen määritellä minua enempää. En aio parantua sairastuakseni jälleen, vaan tullakseni terveeksi.
 
Terveydessä on kaikki, mitä minä tarvitsen. Kaikki, mitä minä ansaitsen. Niin kuin me kaikki.

Tänään on keskiviikko ja minä toivon, että sade taukoaa. Me menemme konserttiin ja syömme eväitä, jos kaikki menee kuten suunniteltu on.