Tahtotila

Voihan torstai. Aivan tavallinen torstai. Tylsyyden, turvonneitten ajatusten, turhautuneisuuden ja täysinäisyyden summa.

Minä kaipaan TAPAHTUMISTA. Tahdon toimintaa. Tylsyys kuristaa kuin köysi, kuin liian pieni pakkopaita turkisreunuksella. Aivastuttaa, vaivastuttaa, ahdistaa. Minä olen kärsimätön, kuivahtanut, kärttyinen kuin vanha mursuvaari. Minun syöksyhampaani ovat pesemättä. Olen säälittävä ilmestys.

Tahdon tanssimaan. Kesäiselle, kopisevalle lavalle lehtipuiden ja syreenipensaiden humisevaan katveeseen. Tahdon valkean puuvillaleningin ja paljaat varpaat, voikukkaseppelen ja paljon pilvien seassa hymisevää aurinkoa. Tahdon kostean nurmikon ja sponsoroituja ilmapalloja, voimakkaita tuoksuja ja pöllämystynyttä onnea. Tahdon kesään.

Tahdon hiekkaa kenkien sisään ja auringon kuumottaman niskan, tahdon aurinkorasvan tunkkaisen hajun ja meriveden koppuraisiksi kivettämät otsahiukset. Tahdon kaislojen kahinan ja huutavat lokit, veden kimalluksen jättämät valopisteet verkkokalvoilla, kun suljen silmäni. Tahdon hengittää läpi tuulen, joka maistuu kuumentuneelta muovilta, kalliolle unohtuneelta uimarenkaalta ja aurinkolasien vasemmalta sangalta, joka on jotenkin vääntynyt. Tahdon sormiin sotkeutuvan mansikkaa ja väärään kurkkuun vichyvettä. Tahdon nauraa. Ja laulaa! Laulaa halki illan, joka ei koskaan häivy hämärään.

Tahdon lämmittää saunan puuhaloilla ja tehdä takkaan tulen, raapaista tikun ja vuolla tuohta sytykkeeksi. Tahdon lakaista lattialta muurahaisten mukanaan tuomat metsänmuruset ja keittää kahvia kaasuhellalla. Tahdon mökille.

Tahdon kävellä höyryävää asfalttia pitkin ja haistaa bensiinin juovuttavan tuoksun, nyrpistää nenääni pöriseville moottoripyöräilijöille. Sitten tahdon metsään, lämpimään sateeseen, narskuville hiekkateille ja ylpeään yksinäisyyteen, taivaan kanssa kahden, saniaisten sekaan.

Tahdon vapauteen. Tahdon vapauden valita, vapauden kantaa itse itseni. Tahdon kolhiintua, kärsiä ja kompastua. Nousta ITSE ylös ja pyyhkiä mudan polvitaipeista.

Tahdon nousta siivilleni, vaikkeivät ne aivan vielä kantaisikaan Afrikkaan asti. Kyllä Mäntsäläkin menettelee.