Rakas joulupukki

Kuusi on nyt koristeltu ja riisipuuro porisee hellalla. Kohta lähdetään käymään haudoilla. Isä soittaa joululauluja pianolla ja koira ei tiedä, miten päin olisi, vaikka kinkkua ei tänä vuonna edes ole.

Minä haluaisin kirjoittaa hersyvän hauskan, lämpimän ja kaikin puolin mainion joulupostauksen, mutta oloni on nyt liian raukea sellaisen valmistamiseen. Siksi liitän oheen vain kirjeeni joulupukille, jonka kirjoitin ensimmäisellä sairaalareissullani 2012 ja toivotan kaikille ihanaa ja rentouttavaa joulua!!!

18.12.2012 Tiistai, aamuyö

Rakkain joulupukki,

Tästä saattaa tulla aika pitkä kirje. Eikä pelkästään siksi, että otsikko täyttää puolet paperista. Tai siksikään, että minä vain pidän kirjoittamisesta. Ei minun toivomuslistanikaan niin kovin pitkä ole. Ota kuitenkin esille vahvimmat silmälasisi, ne, jotka tuntuvat mukavimmalta nenällä, muorin leipoma pipari ja lasi maitoa, sillä tässä voi mennä hetki. En tahdo vähätellä kiireitäsi näin joulun aikaan, mutta minusta tuntuu tärkeältä kirjoittaa, koska olet aina ollut yksi suurista idoleistani. (Enkä nyt yritä mielistellä.)
  No, ensinnäkin, minusta sinä olet olemassa. En ota kantaa valkeaan partaan tai punaiseen nuttuun, minun puolestani saat olla sen näköinen kuin sinua sattuu milloinkin huvittamaan, vaikka sitten käyttäisit kilttiä liian pienten crocsien ja propellihatun kanssa ( en suosittele). Minua ei myöskään kiinnosta, oletko se sinä, joka aina lähdet YLE:n uutisten kuvaamana matkaan poroinesi, vai oletko vain palkannut tuuraajaksesi jonkun, jolla on kenties joulupukkimaisempi nenä. (Tämä koko hullu median aikakausi, ymmärrän hyvin, ei varmaan ole helppoa olla sinä!)
  Tärkeintä kuitenkin on, että sinä olet sinä. Sinä lennät halki taivaan ja sataa lunta ja tähdet tuikkivat, ja sinä tulet jokaiseen kotiin ja vankilaan ja sairaalaan ja junaan ja jokaisen yksinäisen sillan alle. Sinä tulet, lahjasäkkeinesi ja partoinesi (oli sitä tai ei) ja hetken aikaa kaikessa on, ihmeellisesti, rauha. Sinä olet jokaisen sinua esittävän isän ja talonmiehen kengissä, jokaisen yksinäisen yksinäisessä Saarioisten porkkanalaatikossa. Sinä olet Stockmannin jouluvaloissa ja vähän stressaantuneen perheenäidin ostoslistassa, navetassa ja koirankopissa ja yksityiskoneellaan suihkailevan diplomi-insinöörin Iphone-sovelluksessa. Sinä olet muovisissa kynttilänjaloissa ja laulavissa lumiukkofiguureissa, sponsoroiduissa joululounaissa ja lasten silmissä, mielissä ja vatsanpohjissa, sekä siinä nukkavierussa tonttulakissa, joka vanhainkodin puurojuhlassa puetaan kaiken jo unohtaneenkin ajatusten lämmikkeeksi. Sinä olet sydämissä. Kiitos siitä.
  Ja sitten, koska tämä on minun kirjeeni sinulle, eikä Hesarin kolumni, jotain minusta.
  En tiedä, olenko ollut kiltti. Vastaus taitaa olla ei, vaikka kiltteys onkin käsitteenä aika monimutkainen. En minä paha ole ollut. Enkä koskaan tarkoittanut pahaa kenellekään. Minä olen ollut vaikea läheisilleni ja todella hukassa itseni kanssa, olen ollut oikukas, tottelematon ja vaativa. En järin nöyrä. Saat tuoda minulle ison kasan risuja ( ja tuokin ihmeessä, minä teen niistä kranssin ja ties mitä muuta). Minä en ole tyhmä, rakas joulupukki, vaikka toisinaan toimin tyhmästi. Minussa on suunnattoman paljon rakkautta ja halua tehdä hyvää, mutta omat ajatukseni nielevät minut toisinaan, kääntyvät itseään vastaan ja menevät solmuun. Harvoin tiedän, mitä haluan. Nytkin pitäisi nukkua.
  Kun ajattelee vain arkisia asioita, tätä hetkeä ja huomista ja kaiken hankaluutta, niin ahdistaa ja pelottaa. Mutta jos siirtää ajatukset tarpeeksi kauas, voi hahmottaa suuria linjoja. Se on vähän niin kuin impressionistinen taulu; läheltä katsottuna psykedeelinen sekamelska värejä, kaukaa kaunis maisema. Molempia tarkastelukulmia tarvitaan, elämässä. Minä olen peruspositiivinen, toiveikas. Kaikesta selvitään. Sen voi itse valita, selviääkö.
  Silti ahdistaa. Siltikään ei useinkaan osaa olla kiltti tai järkevä. Maailma on vaikea paikka, joulupukki. Minä tiedän, että sinä tiedät sen, ja Petteri Punakuono tietää myös.
  Jos tonttusi ovat seuranneet minua tänä vuonna, tiedät varmaan, että jouluni on erilainen. Sen kuuluukin olla. En osaa oikein suhtautua tavaranpaljouteen, ja siksi se osa joulua lähinnä ahdistaa. Haluaisin paketissa hyvää mieltä, toivoa, huvia ja hyötyäkin, kauneutta. Haluaisin, että paketti olisi tehnyt hyvää. (Paljon vaikeampaa kuin 2 my little Ponya ja Fortuna-peli, kiitos. Vähän aivojumppaa pukillekin.)
  Toivottavasti ymmärrät edes vähän, mitä ajan takaa. Toivoisin piristystä, yllätystä, hymyjä. Vaikka jotain aineetonta. Tai hei, hyväntekeväisyyttä! Maija-niminen vuohi kehitysmaahan. Tai kaivo. Unicefin kuukausilahjoittajuus! Olen joutunut luopumaan eettisestä ruokavaliosta ja minulle on hankittu paljon epäekologisesti tuotettuja askartelutarvikkeita - se ottaa tosi koville.
  Jotteivat pukinaivosi aivan tästä kaikesta nyrjähtäisi, tein minä jotain listaakin. Ja muista, ettet saa ottaa mitään paineita. Kauniista ajatuksista minä pidän kaikkein eniten.
  Älä ota paineita muutenkaan, minä pyydän. Olet paras juuri tuollaisena. Et saa kuunnella terveyskonsultteja, ne myyvät itseään ja sykemittareitaan. Sinulla on oikeus muorin joulutorttuihin, vaikka maan paras personal trainer sanoisi mitä keskivartalolihavuudestasi. Jos syöt porkkanoita, syöt ne omilla ehdoillasi. Jos hiihdät, teet sen omaksi iloksesi. Tärkeintä on, ettet anna niiden lannistaa itseäsi, sillä mitä tämä maailma tekisi ilman kaltaistasi joulun tuojaa?
  No niin, kynä loppuu. Sanon vielä kiitos, kun kiireittesi keskellä luit. Älä aja partaasi, jos sinulla sellainen on. Hyvää joulua!

Ps. Liitän oheen listan.


Parhain terveisin,

Maija Alander, 14 vuotta