Löpinää, lahjoja ja käsitöitä

 Mitenköhän muuten postauksen voisi aloittaa kun sanomalla hiphei tai hohhoijjaa?

En ole vielä oikein keksinyt.

 

Mitä minulle kuuluu? Hyvää, kiitos. Joulu sujui mukavasti, kuten aiemmista postauksista voikin tulkita. Uusivuosi samaten. Käytiin äidin kavereiden luona Tampereella istumassa iltaa, ihmettelemässä ilotulitteita ja ahtamassa napaamme vielä viimeisiä tirauksia lanttulaatikoista ja rosolleista. Uusi rakkauteni on merilevästä tehty "kaviaari". Se on julmetun hyvää!



Pyynikin näkötornista

Nyt istun vaihteeksi vihreällä tuolilla about kymmenen salmiakkipurkkaa päällekkäin suussa ja kuppi kuumaa teetä käden ulottuvilla. Koulun alku ahdistaa, vaikka suunnitelmana onkin aloittaa kevennetysti. En halua, että stressi koulusta ajaa minut taas samaan säälittävään jamaan, jonnekin osaston seinien sisään omia solisluita silittelemään. Minä en ole se. Se ei ole minä.


Erään ystävän taiteellinen takaraivo

Minulla on kovasti unelmia ja inspiraationikin on taas nostanut päätään. Kirjoitan Kaneliinia kynä sauhuten valmiiksi, se on jo saavuttanut päätöksensä päässäni. J. H Erkon kirjoituskilpailu lähestyy ja olemme äidin kanssa urakoineet Kaneliinia puhtaaksi koneelle sitä varten. Joululomapäivät ovatkin kuluneet rattoisasti lähinnä syödessä, koiraa ulkoiluttaessa, Kaneliinia pähkäillessä ja muita luovan puolen juttuja työstäessä. Olen kirjoittanut teatteriryhmän näytelmää ja kehitellyt muuatta uutta juonta uuteen kirjaan, eräänlaista dystopiaa.

Eilen kävin äidin kanssa alennusmyynneissä. Löysin Vero Modasta aivan hullun ihania rytkyjä mielettömän halvalla. Toissapäivänä tapasin rakasta lapsuudenystävää, jonka olen tuntenut suunnilleen 13 vuotta. Ikävystytin häntä Kaneliinin juonen seikkaperäisellä selostuksella. Sitten improvisoimme yhdessä äidille olohuoneessa. Kaverini oli "liikavarpaisiin erikoistunut" psykiatri, minä hömpsähtänyt vanha leskirouva, joka koki tuolin hengittävän. Minä sitten rakastan näyttelemistä, näen siitä uniakin jatkuvasti. Melkein pelkään, että olen liiaksi erikoistunut vain teatterin tekemiseen, pelaan yhden kortin varaan. Entä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Jos pohja putoaa pois ja jään vaille intohimoani. Tietysti minulla silloinkin on yhä käsityöt ja kirjoittaminen, ehkä musiikkikin, vaikka isä sanookin, että sävellykseni ovat alkaneet toistaa itseään. (Eivätkä ne mitään sävellyksiä ole, biisejä ennemminkin. Laulan ja haen soinnut pianosta, älkää kuvitelkokaan enempää.)

Nyt tästä tuli tosi tylsä postaus. Mieleni ei taivu tavanomaiseen syvälliseen pohdintaan, se jää mureneviksi kököiksi johonkin aivojen reunamille kuin itsetehty piparitaikina. Mutta minä kirjoitankin blogia enimmäkseen itselleni. Tämä on virtuaalipäiväkirja. Tallennan itseäni, jotta voin sitten jälkikäteen palata taaksepäin ja häpeillä sanomisiani.

Nyt esittelen vielä pari joululahjaa ja muutamia käsitöitä.



Venlalta sain Ikeapöllön <3



Elisalta pöllökaulakorun :)

Vincentin tein itse sairaalassa.

Samoin tämän etanatyynyn.

Norsuun meni aikaa.

Tein isästä taulun hänelle isänpäivälahjaksi.

Tämän tein isoveljen mummulle.

Eskimopökäle valmistui Tampereella.