Mitä minulle kuuluu?

Töttöröö! Ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa postauksen siitä, mitä minulle itselleni kuuluu maailmaa vaivaavien epäkohtien ruotimisen sijaan. :D

No. Suurimman osan ajastani hymyilen niin leveästi, että korvia kutittaa. Ainakin sisäisesti. Tunteeni ovat vielä sen verran jäissä, että hymyn kohottaminen kasvoille asti ei aina onnistu - näytän pikemminkin syviin mietteisiin uponneelta vilijonkalta. Silti sisälläni kuplii; olen kuin tölkki iloista colajuomaa. Kärsin lähes kroonistuneen harmonisesta hihitysmielentilasta.

Ilo. Se on lähiviikkoina hypellyt rintalastan alla kuin pieni superpallo. Enkä osaa selittää miksi. Ei minulle mitään erityistä ole tapahtunut. En ole voittanut lotossa, rakastunut, keksinyt ratkaisua nälänhätään tai edes täysin ymmärtänyt, mitä eroa on osingolla ja optiolla. (Yhteiskuntaoppi, mäki sua.) Olen jopa saanut buuauksia säärunolleni.

Ei. En minä ole seonnut. Olen vain löytänyt auringonvalon, pitkästä aikaa. Ja valion pehmeän raejuuston. Olen saanut yhteishaun tehtyä ja kaikki lippulappuset (lomakkeet, harrastustodistukset, suositukset, hakemukset...) postitettua. Olen viettänyt aikaa parin uuden ja muutaman vanhan ystävän kanssa, käynyt nautinnollisen syviä keskusteluja elämästä, maailmasta, moraalista ja muumeista. Olen heittänyt antaumuksella läppää saamatta sitä kiinni itsekään. Näytellyt sydämeni halusta. Itkenyt ja huutanut ja riidellyt niin, että seinät raikuivat. (Se muuten virkisti.) Kuunnellut Loop:ia ja Spin fm:ää ja jammaillut pitkin katuja. Saanut tuntemattomilta kehuja punaisista kengistäni ja pöllöpipostani. Lukenut kokeisiin ja laulanut stemmoissa. Syönyt pitsaa. Höperrellyt nelikuiselle vauvalle. Seissyt päälläni. Kirjoittanut kirjaani. Päntännyt reploja ja rustannut pääsykoemonologia.

Olen saavuttanut merkityksellisen painon ja saanut liikuntaluvan pitkästä, pitkästä aikaa. (Korostan, että painoindeksini on sallinut liikunnan jo kuukausia, lääkärini ei.) Ensi lauantaina minä menen Elixian ryhmäliikuntatunnille. Pelottaa. Mutta yllättäen, ensimmäistä kertaa, myös odotuttaa. Kihelmöi. Innostaa.

En voi olla suunnittelematta tulevaisuuttani. Kumpa pääsisin Kallion lukioon. Kumpa pääsisin Kellariteatteriin. Kumpa pääsisin, hitto soikoon, Teatterikorkeakouluun. Kumpa saisin hyvän, toimivan, monipuolisen ja tasapainoisen liikuntasuunnitelman ja lisää lihasta. Tahdon aloittaa sirkuksen uudestaan, se oli superkivaa.

Enää en surkuttele. Minä aion. Minähän muuten selviän. Ja enemmän. Tätäkö se on, mistä minä osastolla ollessani niin haikein kielikuvin kirjoitin? Luulen, että on.

Minä elän.