Moi.
Tänään ajatukset ovat pörränneet - pää on taas täynnä pieniä, itsekseen jammailevia kärpäsiä. Minulla oli ruhtinaallinen kolmen tunnin koulupäivä; kymmenestä yhteen. Olisi ollut kolmeen, mutta politapaaminen (<3) söi päivältä hännän.
Minun politapaajani on viikon jossakin muumilaaksossa, joten tapasin vastikään polille vaihtanutta hoitajaa, joka oli osaston puolella minun sielläoloaikanani. Hän on ihana.
Minä listasin taas päähäni positiivisuuksia. Elämä ilman positiivisia hiukkasia on kuin puuro ilman suolaa. Siis masentavinta ikinä.
Tänään minä:
+ Käytin ihanaa pihakirppikseltä löydettyä lohikäärmepipoa. (Se saattaa olla tarkoitettu minua kymmenen vuotta nuoremmille pojille. Onneksi minulla on pienehkö pää.)
+ Keskustelin syvällisiä ja iloisen pinnallisia.
+ Tuoksuttelin ilmaa ja haistoin kaikkea ihanaa. Tai ainakin mielenkiintoista.
+ Söin päivälliseksi herkullista juusto-kukkakaalikeittoa.
+ Tunsin kasvoillani syksyn kirpeän tuulen ja vatsanpohjassani uteliaan odotuksen tulevasta.
+ Totesin varovaisesti, ihan itsekseni, että elämäni alkaa hiljalleen pyöriä taas oikeilla, maijanmuotoisilla raiteillaan.
+ Totuttelin uudelleen tykkäämään pimeästä. En ihan onnistunut, en vielä, sillä kivuliaita muistoja on liikaa. En kuitenkaan usko tilanteen olevan lopullinen.
Tahtoisin kirjoittaa vielä paljosta. Minä olen oivaltanut lähipäivinä taas paljon. Mutta on jo myöhä.
Siksi Krooh, sanoi Pyyh. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti