Möntin viimeinen virsi

Minä syrjäydyn.

Niin se on. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Minä putoan väliin, kylmään kuiluun, sorrun alkoholiin ja cheddarjuustonmakuisiin perunalastuihin. Alan haista pahalle ja puhua lyhyesti ja tukahtuneesti.
"Mo. Iha sama. Vittu."
Minusta tulee yhteiskunnan elätti. Tuolin laitojen yli hyllyvä, mursunmuotoinen ja masentunut.

En minä väitä, että kaikki syrjäytyneet ovat sellaisia. Älkää käsittäkö väärin. En minä ole kimeä-ääninen, superhygieeninen, akateemisesti koulutettu vihertintti, joka katsoo yhteiskunnan kelkasta pudonneita nenänvarttaan pitkin. Minä vain pelkään. Itse asiassa olen varma, että jos minä syrjäydyn, minusta tulee juuri sellainen. Stella Stereotypia.

Nyt te kysytte, miksi minä syrjäydyn. Ja minä vastaan, itku kurkussa (sinne se jää, en ole itkenyt sitten sairastumiseni, mikä on todella surullista), että siihen on monta syytä.

Minulla ei ole lukupäätä lukioon. En osaa lukea kokeisiin. Pänttään hiki hatussa aluetta läpi ja opettelen merkityksettömiä ritirampsuja. Hauki on kala, on se, kala, pyrstö, evä, eväät, syöminen, olenkohan syönyt tänään liikaa, varmasti olen, hyi minua, minä, minuus, miinus, matematiikka, paraabelit, en osaa piirtää niitä, piirtäminen, kuviksen työ on taas myöhässä, myöhässä, kuukautiset on myöhässä, luuntiheysmittaus, osteoporoosi, anoreksia, paraneminen, pitäisikö syödä lisää, olen syönyt jo liikaa, enkä ole, olempas, pitäisi liikkua, mutta en uskalla, menenpäs tekemään tästä kaikesta postauksen.

Siinä esimerkki ajatusketjustani. Loppuvaiheessa sitä olen jo niin sekaisin, että varmasti väitän hauen olevan lintu. Jos edes muistan koko haukea. Minä. En. Osaa. Keskittyä.

Tänään oli saksan verbikoe. Saan siitä varmasti viitosen. Varmasti. Tyhjiä kohtia jäi enemmän kuin täysiä täyttyi, ja täysistäkin kaksi kolmasosaa seisoo yhä päällään ulkona vesisateessa. Pimeässä. Voi, minä vihaan tätä pimeää.

Sitten oli liikuntaa. Minä heiluin sählymailan kanssa ja osuin sillä itseäni sääreen ja toisia varpaisiin, mutten oikein vahingossakaan palloon. Jos onnistuin iskemään mailani palloon, "syötin" sen heti vastustajalle, viereiselle pelikentälle tai katsomoon, myös silloin, kun suorassa linjassa laidalla odotti oman puolen pelaaja, joka huusi nimeäni.

Sitten venyteltiin ja tajusin, että olin jotenkin onnistunut jäykistymään kauttaaltani näkkileiväksi. Vielä viime tiistaina spagaatti onnistui toisella puolella jotenkuten, nyt sisäreiteni vihloivat kuin vittuillakseen jo pienenpienestä eteentaivutuksesta. Siinä sitä oltiin.
Lopuksi rentouduimme vielä cd:n avulla. Viisitoista minuuttia matalan miesäänen sitkeän levollista monologia. Yritin ajatella mahdollisimman yksimielisesti, kun "annoimme pienten miellyttävien tuntemusten levitä koko kehoomme ja hieroa meitä." Se kuulosti ihan maksulliselta seksipuhelimelta.

Sitten tapahtui se, joka räjäytti päivän potin. Uskonnon rästikoe, johon olin huolella lukenut viikkokausia. Uskonnon rästikoe, johon olin innokkaasti tullut suorittamaan jopa TET-jakson aikana. (Silloin minut häädettiin. Se oli väärinkäsitys.)

Minä astelin koesaliin itsevarmana, tyynenä. Minä olin lukenut.

Sitten avasin koepaperin. Kuka VITTU rakennutti Jerusalemin temppelin? Tiedän, että Jeremia ennusti sen tuhosta, siinä kaikki. Puhumattakaan Raamatun kokoamiseen käytetystä ajasta. Oliko Saarnaajien kirja Raamatun virsi-, ja rukouskirja? Vastasin, että ei.

Ja se oli vasta ensimmäinen tehtävä. Sama jatkui kolmisivuisen kokeen halki. Minä en tiennyt mitään. Mistään. Kokonaisia vastauskenttiä jäi armottoman tyhjiksi, loput täyttyivät hävettävällä mutinalla, kiertelyllä ja selittelyllä.
Pohdi vähintään kolmesta eri näkökulmasta, miten Raamattu vaikuttaa ihmisten elämään vielä 2010-luvulla. Minä pohdin. Paperiin sain aikaiseksi sanat hyvä ja paha.

Aika loppui kesken. Kaikki loppui kesken. Minä itkin sisäisesti, mieleni teki huutaa ja potkia. Repiä kurkkuni auki lyijykynällä ja kohota ilmaan haamuna, kirjoittaa liitutauluun vapisevin kirjaimin; HELP ME.

(Kansainvälisesti, katsokaas, siltä varalta, että kuuluisat elokuvatuottajat sattuisivat paikalle ja näkisivät ilmestyksessäni "sitä jotakin.")

Kokeen jälkeen minua alkoi jostain syystä naurattaa. Olin niin surullinen. Pettynyt. Hällä väliä nosti päätään sisälläni. Hällä väliä ja hellurei.



Oli miten oli. Minä syrjäydyn. Minussa ei ole tarpeeksi käytännön taitoa amikseen ja lukio-opinnoista on turha haaveilla.

Tiedän, että monet saavat kokeista heikkoja numeroita. Mutta he ovatkin supertähtiä jollakin toisella elämänalalla. He muodostelmaluistelevat, soittavat kitaraa kuin virtuoosit, väittelevät taloustiedossa tai vetävät sata leukaa liikkatunnilla. Heillä on intohimoja, elämää ja ystäviä. Ei heillä hätää ole.

Minulla on. Antakaa, kun minä kieriskelen tässä, se helpottaa oloani. Minä syrjäydyn. Minusta tulee Möntti.