Mhän on ihn... *hik*

(Tästä kehittyi sitten ihan mielipidekirjoitus, pohjalle vähän kuulumisia.)

Pöö! Ja hyvää juhannusta. Mulla on TAAS tylsää, joten ajattelin TAAS siirtää takamukseni sohvalta tietokoneen ääreen ja kirjoittaa kuulumisiani. Vaikka pieni pyöreä pääni on yhtä tyhjä ajatuksista kuin suuri keltainen lautanen päivälliseksi graavatusta lohesta (minähän sen tyhjensin, kukapa muu), aion yrittää kirjoittaa.

Ikävää on se, kuinka kovin kylmää ja kosteaa ilma on kesästä huolimatta. Minä tahtoisin pukeutua liehuviin kesämekkoihin ja lierihattuihin ja ballerinoihin ja juosta uimaan kimmeltävään mereen ja syödä jäätelöä laiturin nokassa, aurinkorasvan tuoksuisessa ilmassa. Nyt minä pukeudun farkkuihin ja villakangastakkiin ja kumisaappaisiin, juoksen uimaan kylmään sateeseen ja mieluiten yhtä nopeasti takaisin ja syön jäätelöä murokulhosta keittiönpöydän ääressä, villasukat jalassa ja uusin Kodin Kuvalehti kourassa. Sellaista minun elämäni on.

Minä syön ihan hirveästi. Koko ajan on nälkä, vaikka kuluttaisin päiväni yksinomaan sohvannurkassa syvään kuolaten. Kauheinta on, kun vihannekset ovat lopussa. Silloin sitä tulee syötyä kaikenlaista muuta kaikenlaisen muun lisäksi kaikenlaisella muulla kuorrutettuna kaikenlaisen muun joukossa. Voih.

Mutta ettehän te jaksa tällaista lukea. En minäkään jaksaisi. Olen taas kieriskellyt itsesäälissä niin, että kyljet ovat kipeät. Sitä paitsi minä jaarittelen. Olen nimittäin keksinyt tässä jaaritellessani oikein aiheenkin. Katsotaanpa. ---




"Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin." - Hector

"Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku..." - Irwin Goodman

"Tulee pari hyvää ideaa... nyt jos aamuun asti dokataan, niin..." - PMMP

"Tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina..." - Eppu Normaali

"ANNA SITÄ MÄRKÄÄ!" - Petri Nygård

"Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä!" - Kummeli

"...vaan sitä kaljaa pöytään taas..." - Kaija Koo


Tosiaan. Tänään, lapset, me puhumme alkoholinkäytöstä. Tässä näette kuvan iloisesta ystäväporukasta, joka osaa pitää hillitysti hauskaa ilman alkoholia. Siinä he soittavat kitaraa, pelaavat korttia ja nauravat, sillä Pekka kertoi juuri hauskan vitsin. Ei suojaamatonta yhdyntää, ei oksennuksenhajua lattialistoissa, ei ikävää päänsärkyä seuraavana aamuna, ei edes juurikaan siivottavaa. Tähän hauskaan pikku illanviettoon voivat vanhemmatkin hyvillä mielin osallistua. Karkkiakin saa syödä, mutta muistakaa pestä hampaat!

No niin, huh. Tulipas valistettua. Tschh. Kyllä nyt maistuu taas hyvä, suomalainen olut. Sitten ehkä lasi laadukasta punaviiniä sisäfileepihvin kanssa. Niin, tai kaksi. Ja saunaolut, totta kai. Ja snapsi ennen ateriaa. Ehkä joku laadukas drinksu vieraille tervetuliaisjuomaksi. Ja viikonloppuna pistetään lapset mummille ja mennään tyttöjen kanssa vähän juhlimaan. Ei, nyt Liisa jätti. Elatusmaksutkin pitäisi suorittaa. Ei, kyllä mä meen nyt vetämään pään täyteen.---


Okei. Maija tässä, älkää nyt säikähtäkö. Minä tässä vain vähän demonstroin liian monia aikuisia.

Alkoholi. Mikä siinä niin kiehtoo? Olimme me sitten köyhiä tai varakkaita, masentuneita tai tyytyväisiä, nuoria tai keski-ikäisiä, olemme yleensä aina yhtä innoissamme siitä. Masentunut, ahdistunut tai muuten vain vaikeassa elämäntilanteessa kamppaileva tahtoo eroon ajatuksistaan ja kohottaa lasin huulilleen. Kaikista kolmesta yhtä aikaa kärsivä ottaa tuplana. Elämästään iloitseva ottaa sen kunniaksi. Hifistelijä ottaa, koska se maistuu tanniinisen myskiseltä, tasapainoiselta maakellarilta. Varakas ottaa, koska sillä on varaa. Köyhä ottaa, koska sillä ei ole varaa. Nuori ottaa, koska ei saisi. Aikuinen ottaa, koska saa. Loppujen lopuksi melkein kaikki ottavat. Mutta kuka antaa?


Yhteiskuntako? Markkinatalous pyörittää siiderimainoksia, jossa kauniit tytöt ja komeat pojat juoksevat rannalla ja olutmainoksia, jossa kuohuva, kullanruskea nektari virtaa lasiin ja saa sen pinnan huurtumaan. Sitten valtio kustantaa katkaisuhoidot ja turvakodit väkivaltaisen alkoholistin perheenjäsenille.

Terveystiedon kirjassa ja koulussa kehotetaan järkevyyteen alkoholinkäytön kanssa. Aikuisia neuvotaan terveysjärjestöjen toimesta. Samaan aikaan kulttuuriimme on juurtunut käsitys siitä, että juominen kuuluu elämään, niin sen iloihin kuin suruihin kuin nuoruuteen, kuten ylemmistä sitaateista käy ilmi. Absolutisteja pidetään kuivakoina tosikoina, jotka eivät osaa pitää hauskaa. En väitä, että kaikki ajattelisivat niin. Silti käsityksiä on, eikä niin pitäisi olla.

Kenenkään ei pitäisi tuntea tulevansa pakotetuksi kännäämään. Ei siksi, että kaverit tekevät niin. Ei siksi, että se 'kuuluu nuoruuteen'. Eikä siksi, etteivät ongelmat tunnu muuten ratkeavan.

Koska kyllä ne voivat ratketa. Aina löytyy mahdollisuuksia. Aina löytyy valoa. Minä itse uskon, että loputon kurjuus elämässä on äärimmäisen harvinaista. Ajat muuttuvat jokaisen elämässä, eikä mikään kestä ikuisesti. Omaa kurjuuttaan voi tietysti pitkittää hankkimalla alkoholismin kaiken lisäksi. Minä olen itse nähnyt, ettei juominen auta mihinkään. Se vain mutkistaa asioita.

Niin, tiedän kyllä. Minulle on sanottu, ettei juomisen avulla haetakaan ratkaisuja, vaan hetken helpotusta. Turrutusta. Ymmärrän sen hyvin. Välillä, erityisesti jokin aikaa sitten, minua ahdisti niin, etten voinut kuin raastaa kasvojani, hakata päätä seinään, huutaa. Mutta se meni ohi. Minä otin rauhoittavia lääkkeitä lääkärin valvonnassa ja puhuin. Paljon. Nykyään en tarvitse enää lääkkeitä. Kaikki on hyvin taas.

Minä toivon sydämestäni, että muutkin löytäisivät onnensa, ilman alkoholia. Minä toivon, että suomalainen kulttuuri ja mainonta menisi vähän itseensä ja miettisi. Ei ole järkeä mainostaa raittiutta silloin, kun siihen ei usko. Siksi toivon, että suomalaiset uskoisivat. Uskaltaisivat.

Enkä minä tarkoita, että yksi silloin tällöin olisi niin kamalaa. Mutta toivoisin, että ihmiset, erityisesti me melankoliset suomalaiset, uskaltaisivat kokeilla muutakin. Saisiko sen saman tunteen vaikka trampoliinilla hyppimisestä tai kreisistä riehumisesta tai laulamisesta keskellä katua? Älkää naurako minulle. Minä olen pystynyt siihen. Kokeilkaa tekin.