Dialogi "totuuden" kanssa

Nyt tuntuu erityisen pahalta. Niin pahalta, että jopa sormet näppäimistöllä jähmettyvät liikkumattomiksi popsimakkaroiksi. Niin pahalta, että sydämen alle kaivautuu suuri kolo, musta aukko kellertävine pikku hampaineen, se syö sydämen suihinsa ja röyhtäise pahat ajatuksensa aivoihin asti.

Minä kuljin tavallisen kävelyreittini lehtisateessa, koira työnsi nenänsä mutaan ja heilutti häntäänsä puluille. Minä en nähnyt taivasta, en kuullut muuttavien lintujen katkeamatonta nalkutusta. Minä kuulin vain epämääräisen, pahantahtoisen äänen.

"Sinä et ole koskaan sairastanut anoreksiaa. Et sinä olisi pystynyt. Anoreksia on tunnollisten ja ahkerien tyttöjen sairaus, sinä olet laiska ja saamaton. Lihava. Sinä sanot pelkääväsi liikuntaa, todellisuudessa sinä olet vain löysä kuin vanukas. Sinua ei huvita. Sinä makaat. Syöt. Syöt vähän lisää. Sinusta ei ole mihinkään. Reitesi hyllyvät toisiaan vasten. Sinä olet kuvottava."

Minä niistin nenäni päättäväisesti ja solmin piponnarut leuan alle ja esitin, ettei minuun sattunut. Vastasin sille, melkein ääneen:

"Allekirjoitan. Minä olen laiska, kuvottava ja ruma. Mutta oikeasti, mitä väliä? Minulla on OIKEUS olla onnellinen, vaikken liikuttaisi eväänikään vuoteen. Minulla on yhtä suuri ihmisarvo kuin maratoonarilla, vaikka syön yli ateriasuunnitelmani. Söin kaksi lautasellista kasvishernekeittoa lounaalla, vaikka yksi olisi riittänyt. Olen "huono anorektikko", en ole anorektikko ensinkään. En ole siitä pahoillani. En pyydä sitä anteeksi. Minusta tulee kirjailija, näyttelijä ja koiranomistaja. Hankin vihreän talon. En saa istutksia pysymään hengissä, mutta hankin kanoja. Minulla on elämä. Oli se kuinka "huono" hyvänsä, minulla on se. Ja minä ansaitsen sen!"

"Kukaan ei tule koskaan rakastumaan sinuun."

"Sinuun varmaan rakastutaankin usein. Olet niin kiltti ja kannustava", minä totesin.

"Kannustaminen on heikkojen ja lahjattomien lellimistä. Minä olen vain rehellinen. Yritän saada sinut tajuamaan oman parhaasi. Kukaan ei pidä tuollaista lyllypersettä kauniina."

"Itselläsi ei ole persettä ollenkaan."

"Minä olenkin vain totuuden ääni."

"Kävisit joskus valheella kylässä. Se on paljon hauskempi tyyppi."

"Sinä olet lahjaton moukka. Et pysty mihinkään."

"Okei. Mitä sinä tästä minun maahan painamisestani oikein saat?"

"Palkkaa."

"Ihanko totta? Paljonko?"

"En kommentoi. Totuus on, että sinä olet menetetty tapaus."

"Hyvä. Mene kiusaamaan niitä, joilla vielä on toivoa ja anna minun olla."

"Selvä."

Tähän meidän keskustelumme päättyi.