Usko tai älä!

Nykypäivänä (tai oikeastaan minä päivänä hyvänsä, jo muinaiset roomalaiset ja niin edelleen)  puhutaan paljon uskomisesta. Eri uskontojen väliset ristiriidat ovat vallan ja valloittamisen ohella kaikkein suurimpia sotien ja erimielisyyksien aiheuttajia. Usko on sydämen asia. Jokaisella pitäisi olla oikeus uskoa, mitä haluaa. Silti minun kantani on, että kun kyse kuitenkin on uskomisesta eikä tietämisestä, toisen uskon tallaaminen tai vääräksi väittäminen on väärin. Uskonnon ei pitäisi oikeuttaa ketään tappamaan, tuhoamaan tai hyväksikäyttämään. Uskonnon pitäisi olla kaunis, pyhä asia, ei vallankäytön välikappale.

Jos usko erotetaan uskonnollisista yhteyksistään ja puhutaan vain uskomisesta, käsitteenä, esiin nousee tietyllä tapaa rohkeus. Tarvitaan rohkeutta uskoa, kun ei ole varmaa tietoa. Tieto on kylmää faktaa, jonka takana on helppo seisoa. Tuo seinä on valkoinen, et voi väittää sitä punaiseksi. Maa kiertää aurinkoa ja Suomen pääministeri on Jyrki Katainen.
Heti, kun astutaan ulos tiedon varmalta vaikutusalueelta, muuttuu kaikki vaikeammaksi. Minä uskon. Se on eri asia kuin minä epäilen tai minä aavistelen. Minä uskon tarkoittaa, että olen päättänyt uskoa, vaikka muut sanoisivat mitä. Minä uskon sinua osoittaa luottamusta.

On helpompi uskoa, kun ympärillä on muitakin, jotka uskovat. Siksi uskonnot ovat niin suosittuja. Ihminen on laumaeläin, se saa voimaa muista ympärillään. Toisaalta joukossa tyhmyys tiivistyy, ikävä kyllä.

Minusta usko on hieno asia. Maailma olisi auttamattoman kylmä paikka, jos tasapainottelisimme pelkän tiedon varassa. Usko mahdollistaa mielikuvituksen ja maailman kehityksen. Pyörää ei olisi keksitty, jollei Late Lahohammas Luolakatu viidestä olisi uskonut, että kappaleiden raahaamiselle VOI olla olemassa helpompikin vaihtoehto.

Oli miten oli.
Mihin minä uskon?


Minä uskon ihmisiin.
Kaiken kaikkiaan, kaikesta huolimatta, ihmiset ovat ratkaisun avain. Meillä on älyä, meillä on empatiaa, meillä on toisemme. Ihmisten heikkouksia ovat valta, itsekeskeisyys ja liikojen luuleminen. Kuitenkin, kun keskitymme olennaiseen, sukellamme läpi kaiken turhan paskan ja valaistumme, edes ohikiitäväksi hetkeksi, meistä on mihin vain. Ihmiset ovat keksineet uskomattomia vempaimia. Ihmiset ovat uhrautuneet toistensa ja maailmansa vuoksi. Ihmiset ovat kultakimpaleita.

Minä uskon muurahaisiin. Tai helpommin sanottuna muurahaisten ideologiaan. Siihen, että puhtaasti työllä ja yhteistyöllä saavutetaan tuloksia. Yksikään muurahainen ei ole tarpeeksi muurahainen rakentaakseen kekoa yksin. Sen sijaan minä olen nähnyt kymmenkunta muurahaista raahaamassa pienenpientä omenankaraa keon huipulle.




Minä uskon taikuuteen. Ainakin jossain määrin. Minä uskon, että keskuudessamme elää tonttuja ja haltioita, jotka ovat vain aikojen saatossa katsoneet viisaimmaksi pysytellä piilossa. Siinä vaiheessa, kun ihmiset eivät enää uskoneet muihin kuin itseensä, he loukkaantuivat. Pitäkää pomppulinnanne, he ajattelivat. Se on tietenkin surullista. Vanhoista viisaista hengistä ja pienestä taianomaisuudesta arjen tiimellyksessä voisi olla meille hyötyä. Vaikka tottahan toki ihmiset olisivat keksineet tavan, jolla hyötyä systemaattisesti. Seireeneistä olisi tehty laulunopettajia kunnan muskareihin ja vesihiidet olisi valjastettu turbiineiksi vesivoimalaitoksiin. Ehkä ihan hyvä, että pysyttelevät piiloissaan.














Minä uskon uuteen mahdollisuuteen.  Vaikka olisit solminut elämäsi tiukista tiukimmalle umpparille, niin asioilla on taipumus järjestyä. Aina voi ja kannattaa yrittää uudestaan. Ei jäädä tuleen makaamaan, vaan nousta aina ylös.


Sen sijaan Jumalasta en osaa olla varma. Eihän kukaan voikaan olla, Jumala jos kuka on uskonkysymys. Vastaan diplomaattisesti, että uskon johonkin korkeampaan voimaan, joka ehkä kuitenkin elää meissä, ihmisissä. On lohdullista ajatella, että jossakin on joku, joka vahtii ja pitää huolta. Sen varaan ei kuitenkaan kannata heittäytyä, tai voi saada pahoja kolhuja. Maailma on nimittäin ankaran epäoikeudenmukainen paikka. Vaikka tekisi paljon hyvää, ei aina saa yhtä paljon takaisin.
Joskus minä uskoin valkopartaiseen ukkeliin, jolla oli kaikki maailman elämäntaito-oppaat avoinna edessään ja joka osoitti huolitellulla sormellaan minuun. Taivaat aukesivat ja ääni sanoi;
"Olet viettänyt liikaa aikaa tietokoneella ja liikkunut liian vähän."

Nykyisin pyrin uskomaan, ettei asia ole aivan niin. Minulla on oikeus olla onnellinen, eikä kukaan voi ottaa sitä minulta pois.

Mihin sinä uskot?