Koulukuoriainen vauhdissa

Wää!

Mä haluan kirjoittaa, mutten oikein keksi mistä kirjoittaisin. Keksi. Suklaakeksi. Hyi. Mä en ole keksi-ihmisiä, vaan edelleenkin jäätelön ja lakun ystävä.

Tänään oli ensimmäinen oikea koulupäivä, kahdeksasta kolmeen. Mulla oli englantia, matikkaa, yhteiskuntaoppia, RUOKAA, saksaa, ruotsia ja ilmaisutaitoa. Mulla oli mustavalkoiset sahalaitahousut ja petroolinvärinen nahkatakki. Unohtamatta kirpputorilta löydettyä pöllökaulakorua ja pandapipoa.

Ihan hyvin se meni. Koulupäivä siis. Vaikka väsähdinkin sen jälkeen yllättäen. Niin kuin vauva. Tai vähän tuulessa taittunut kuusenlatva. Nuupahdin olohuoneen sohvalle vatsani viereen ja nukahdin vahingossa.

Opettajista viisi kuudesta toivotti mut tervetulleeksi takaisin. Kuudes toivotti itse itsensä, koska palasi äitiyslomalta, eikä ollut koskaan minua nähnytkään, mutta vaikutti oikein mukavalta.

Pieni koulustressi heräsi rinnassani jo ensimmäisen tunnin aikana. Mitä jos en osaa enää? Mitä jos olen kamalasti muista jäljessä? Mitä jos putoan tuoliltani ja pieraisen silkasta järkytyksestä ja kaikkien tunteiden patoutumasta? Niin ei käynyt, mutta olisi voinut.

Jokainen opettajista piti tuntinsa aluksi lyhyen saarnan arvioinnista. Ysin päättäri edessä. Panostakaa pienet porsaat! Se on elämästä kiinni nyt. Minä tein ristinmerkin ja toivoin hiljaa mielessäni parasta. Toivon, etteivät numeroni kauheasti putoaisi. Toivon, etten ottaisi kauheasti stressiä koulusta ja sekoaisi ja ryhtyisi näkemään vaaleanpunaisia pöllönpoikasia liitutaulun yläpuolella. Toivon, etten romahtaisi taas. Toivon, että ystävystyisin. Ehkä ihastuisinkin. Kenties turha toivo.

 Minä olen luokkalaisilleni kuin värikästä, innokkaasti viittaavaa ilmaa. Minulla on kukka tukassa ja pyöreät silmälasit, kimaltavat kengännauhat ja kauheasti mielipiteitä, muttei tarpeeksi suuta tai selkärankaa niiden esilletuomiseksi. Minä seison kaappiemme luona ja pyörittelen avainta hyppysissäni, ajattelen sitä, kuinka kauheasti kaikki ovat vuoden aikana kasvaneet ja kuinka lyhyeksi tunnen itseni ja kuinka kaikilla pojilla on äänenmurros ja tytöillä timmi rintavarustus ja kuinka opettajat pukeutuvat liian pitkästyttävästi ja kuka minä olen ja mitä varten.

Mä haluaisin kovasti elää. Nyt, kun mulla viimein on taas siihen mahdollisuus. Mutta kahdeksan kuukauden laitostumisen ja henkisen hiljaiselon jälkeen kaikki tavallinen tuntuu äkkiä hirmuisen väsyttävältä. Mä nukuin huonosti. Näin unta, että söin soraa ja olin oksentaa luokkalaisemme tytön päälle. Sitten kouluterveydenhoitaja sanoi, etten voi sairastaa anoreksiaa, koska ruisleipä ei tuota minulle vaikeuksia. Siis siinä unessa sanoi. Oikeasti en ole vielä edes tavannut koko ihmistä. Hän oli viimeinen ihminen koulustamme, jonka näin ennen lastenklinikalle joutumista. Hän odotti äitiä kanssani pienessä vastaanottohuoneessa, jutteli lumesta ja lumienkeleistä, vaikka oli takiani myöhästyä lapsensa pikkujouluista.

Aasinsilta takaisin ruokaan. Mä ruokailin tänään taas. Yksin. Nahistunutta kasvisperunapaistosta siniseltä muovitarjottimelta. Se oli helpompaa kuin olisin luullut. Kun sain itseni patistetuksi ruokalaan, ei ruoan ottaminen ja syöminen tuottanut sen suurempia vaikeuksia. Niin kuin ei nutrienkaan juominen enää nykyään. Olen niin tottunut.

By the way, äiti teki aivan IHANAA kasvisruokaa päivälliseksi. Siinä oli riisiä, kukkakaalia al dente, herneitä, keltaisia rusinoita ja kardemummaa ja kanelia. Suussasulavaa.

Olen taas huono anorektikko. Kehun ruokaa. Syön sitä. Olen pyöreä ja paksu kuin akateemiseksi aikova rantapallo. Mutta tiedättekö mitä? Ihan hatun sama.

<3


ps.   Liityin Demi.fi:hin. Olen siellä nimimerkillä pöllis. Mutten tajua koko mestasta mitään. Kokemuksia?

pps.   Ainiin, olen miettinyt, että voisin alkaa pitää ilmaista ilmaisutaitokerhoa 3.-6.luokkalaisille. Vaikka nuorisotalolla. Tiedän, että opettaminen on rankkaa ja penskat kaikkea muuta kuin enkelimäisiä, mutta minulla on hyviä kokemuksia ohjaamisesta. Tahtoisin kokeilla. Mitä mieltä?

ppps.  Paljon onnea ja tsemppiä Jasminelle, soolokeikalle Lahteen, hyvin se menee! (Minun kaverini on tuleva Mick Jagger. Naispuolinen vain.)