Mä istun nyt kotikoneella, serkkuni vanhassa hameessa ja syön Angry Birds - purkkaa. Mä koen olevani ihan tasapainossa itseni ja sekavan elämäni kanssa. Sinut sukkieni kanssa. Hyväksyn jopa vatsani, ainakin hetkellisesti. (En tiedä hyväksyykö se minut. Me suhteemme on ollut pitkään vähän vinksahtanut.)
Takana on onnistunut viikonloppu. Me oltiin mökillä ja pelattiin Mölkkyä, syötiin hyvin ja nautittiin auringosta, puusaunasta ja uimisesta. Minä neuloin keltaisen sukan. Ja virkkasin violetin pöllön.
Tänään söin kesän ensimmäisen kioskijäätelön. Jättimäisen mansikkapallon, välipalaksi. Äiti otti kinuskipähkinää. Minä ahdistuin vähän ennen jäätelön ostamista, vatsani käpertyi palloksi ja kieltäytyi yhteistyöstä.
"Täytyykö minun?" taisin tiedustella äidiltä, ohimennen, pää painuksissa.
"Täytyy", hän vastasi.
Niin minun täytyi. Ja sujuihan se. Vaikka maku olikin vähän teollinen. Aurinko paistoi, maalasi rusketusrajat hartioihini. Koira virnisteli kieli ulkona ja helle peilasi itseään höyryävästä asfaltista. Satamassa tuuli liikutteli kalliita veneitä ja vesi kimmelsi.
Mökillä minä istuin paljon. Luonnon helmassa. Kalliolla ja laituilla, aurinkoisella kuistinportaalla ja saunan lauteilla. Se istuminen ei ahdistanut yhtä lailla, se oli helppoa ja luonnollista. Istun minä osastollakin, koko ajan, aina samassa paikassa baarijakkaralla, tuijotan ulos ikkunasta punaisten pimennysverhojen raosta ja keskityn pakaroihini ja kaiken tahmeaan liikkumattomuuteen ja tunnen itseni nollaksi. Osastoistuminen ja mökki-istuminen eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Minä en tahdo osastoitua, mökkiytyä voisin ihan mielellänikin, ainakin hetkeksi.Mökkiytyminen on arjesta vapautumista, hegittämistä, rentoutumista. Maailmansa ja elämänsä hyväksymistä, luonnonlapseksi heittäytymistä. Mökkiytyminen on ihanaa.
Minä istuin muuten puussakin. Äidiltä salaa. Kiipesin paksulle oksalle ja näytin koppakuoriaiselle kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti