Mun vapauteni alku on sujunut oikein mallikkaasti. Eilen me käytiin Fiskarsissa katselemassa vanhoja taloja, tehtaita ja antiikkikojuja, nauttimassa auringosta ja syömässä. Tai oikeastaan me syötiin Inkoon Delta Cafen buffetissa matkalla Fiskarsiin. Ruoka olisi ollut hyvää, jollei se olisi ollut kylmää. Yh.
Mä ostin yhdestä kojusta aivan ihanan oranssin kukkalaukun kympillä. Ja me ostettiin kolmella eurolla Reilun Kaupan eukalyptussaippua, jonka kastittomat intialaiset on valmistaneet. Jostakin syystä mua inhottaa auttaa vain ostamalla, en edes tarkkaan osaa sanoa, miksi. Siitä tulee niin elitistinen ja hyväosainen olo. Kolmisen euroa, pikkuraha minulle. Siitä vain pienen osan saa se, joka sitä todella tarvitsisi. Elääkseen. Mennäkseen eteenpäin.
Se mies, joka niitä saippuoita kauppasi. Sillä oli resuinen harmaa parta ja lierihattu, silmissä elämää ja maailmaa nähnyt puolikova katse. Puolikarkea, kauheuksien kovettama, mutta kuitenkin lämmin. Se sanoi, että kun niitä saippuoita ostetaan riittävästi, niiden tekijöiden lapsille avautuu mahdollisuus "oikeaan" ammattiin ja opiskeluun, ulospääsyyn köyhyydestä. Intiassahan kastijaoittelu kiellettiin lailla jo vuonna 1950, mutta käytännössä se on edelleen voimassa. Täytyy päästä sisään parempaan yhteiskuntaluokkaan voidakseen menestyä elämässä. Kaikista alimmassa luokassa Intiassa ovat jätteidenkerääjät ja nahkatyöläiset. Tuoksusaippuoita valmistavat ammattitaidollaan nimenomaan nahkatyöläiset.
Maailmankaupat on perustanut Tirupurin kylään, Etelä-Intiaan Palam-nimisen yhteisön, jossa mm. puhtaan veden saanti, terveydenhuolto, inhimilliset työolot ja lasten kolunkäyntimahdollisuudet on turvattu maailmankaupasta saaduilla varoilla. Palam kustantaa saippuatyöläisille asuintalot ja on perustanut peruskoulun heidän lapsilleen. Sieltä kastittomien lapset pääsevät oikeasti kohti elämää, monista valmistuu jatko-opintojen kautta sairaanhoitajia, opettajia ja insinöörejä.
Kaikki tämä, kunhan me kermaperseet täällä ja muissa länsimaissa suvaitsemme raottaa kukkarojamme ja ostaa saippuoita! Kaupan päälle hyvä omatunto, soita ja tilaa heti!
Tottakai työ ja työlistyminen ovat niitä asioita, joiden avulla ihmisiä ja kansoja nostetaan jaloilleen. Silti musta tuntuu hölmöltä. Jotenkin irstaalta, tiedättekö. Tulee sellainen olo, että täällä minä peseydyn tuoksusaippualla. Olipa se minulta suuri uhraus intialaislasten elämän eteen. Haluaisin tehdä enemmän. Mennä sinne Palamin peruskouluun opettamaan intialaislapsille englantia.
Mä ilmoittauduinkin jo viime marraskuussa nälkäpäiväkerääjäksi. Mutta sitten mä jouduin osastolle. Hups.
Hyi olkoon. Kyllä on hyväosaisten ihmisten sairaus tämä. Maailmassa nälkiintyy miljoonittain ihmisiä joka hetki. Miljoonittain ihmisiä, jotka kyllä söisivät, jos siihen annettaisiin mahdollisuus.
Ja sitten olemme me, jotka nyhväämme osaston nurkissa ja turhimme margariineja housuihimme, kun hoitaja ei huomaa. Me, jotka kokeilemme salaa, vieläkö solisluut tuntuvat ja heitämme syömäkelpoista ruokaa roskikseen, jotta emme vain lihoisi. Anteeksi, he. En minä enää edes kehtaisi.
Ihminen on omituinen. Se pyrkii aina saavuttamaan sen, mikä on vaikeimman takana. Kun ruokaa pursuaa joka tuutista, on ranskanperunaa tuplamajoneesilla ja kermakakkua marsipaaniruususomistuksilla, sitä parempi ihminen olet, mitä timmimmässä kunnossa säilyt. Jos onnistut kieltäytymään houkutuksista ja käyttämään loppuun uudenvuodenlupauksena hankkimasi kuntosalikortin, olet voittanut päävoiton. Sinua arvostetaan. Sinua haastatellaan MeNaisiin. Olet in.
Entäs sitten vaikka sotien jälkeen, kun kaikesta oli pulaa? Sinun tätisi on onnistunut hankkimaan kahvipöytään kahvin lisäksi jopa pullaa. No sinäpä kieltäydyt, sinä olet dieetillä. Sinä et syö hiilihydraatteja arkisin ja pyrit muutenkin välttämään sokeria.
Sinua pidetään hulluna. Ihan kaistapäänä. Sen sijaan, jos sinusta näkee, että olet ottanut vastaan pullatarjoomuksen jos toisenkin, sinua ihaillaan. Se merkitsee, että sinulla on varaa. Se taas merkitsee, että sinulla on kykyjä (tai rikas mies, mikä on vähintänkin yhtä ihailtavaa).
Kaikki riippuu ajankuvasta. 1800-luvulla kalpeutta ihailtiin, koska se merkitsi vaurautta. Sinun ei tarvinnut raataa pihamaalla auringon porottaessa, vaan saatoit istuskella sisällä nauttimassa teetä posliinkalustostasi. Nykyään kalpea on nörtti tai toimiston nurkkaan itsensä unohtanut työnarkomaani, kun taas boheemilla rusketusrajaisella on varaa vähän matkustella ja ottaa eri kulttuureista vaikutteita.
Minä vain mietin, milloin absolutismista tai selibaatissa elämisestä tulee muotia. Viinaa ja seksiähän pursuaa kaikkialta. Eikö osoittaisikin äärimmäistä itsekuria kyetä kieltäytymään molemmista?
Mutta ei, naistenlehdissä kehotetaan hankkimaan piristystä petielämään ja leipomaan kolmen suklaan kerroskakkuja, matkustamaan Himalajalle vähän valokuvaamaan ja sisustamaan yksi kodin huoneista levolliseksi keitaaksi laventelityynyjen avulla. Pitää downshiftata ja kuitenkin edetä urallaan kuin ohjus, leipoa kakkuja ja kuitenkin laihtua. Vähemmästäkin menee sekaisin.
Toisinaan minä mietin, kummassa yhteiskunnassa oman sisäisen tasapainonsa ja hyväksyntänsä löytää helpommin, hyvinvointivaltiossa vai slummissa?
Tjahas. Mun piti kirjoittaa viikonlopustani ja laittaa mukaan paljon kuvia. No jaa. Mun viikonloppu meni ihan kivasti. Tänään käytiin uimarannalla. Tässä paljon kuvia. :DD
 | |
| Lauantaipäivän asu |
 |
| Aamupala |
 |
| Itsetekemäni koru |
 |
 |
| Jätskiiiiiii |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti