Niin kuin tuhatjalkainen kaikki jalat paketissa

Iltaa.

Tämä on minun päiväkirjani. Siksi päivitän päivittäin, päivittelen päivänkakkaroiden päivärytmiä. Jos minun isäni on alkoholisti, niin minä olen alkusointulisti.

Tämä blogi on minulle jotakin, jota työstää, kun mikään muu ei etene. Minä en saa käsitöitä tehtyä, kouluhommia edistettyä tai kirjoitustöitä kirjoitettua. Minä en osaa enää soittaa pianoa tai kitaraa, minä jumiudun joka asiassa kuin rikkinäinen äänilevy. Minä olen tyytymätön itseeni ja kyllästynyt kaikkeen. Minä pelkään tulevaisuutta ja turhaudun nykyisyydessä, etsin positiivisuuttani Eppu Normaalia kuuntelemalla ja mietin, millä voisin sitoa minäni tuolinjalkoihin, ettei se enää pakenisi. Toisaalta pelkään, että jos pakotan minäni jäämään, se alistuu lopulta tylpäksi ja tympeäksi, kadottaa luovuuden, joka pitää minut elossa. Koska elossa ei ole sama kuin hengissä, hengittää voi, vaikkei näkisi syytä hymyillä. Ja minä en tahdo hengittää hymyilemättä. Minä tahdon elämälleni tarkoituksen.

Minä olen kamalan vaatelias. Ja kärsimätön. Turhanaikainen löpöttäjä. Mutta sen minä osaan, tämän löpöttämisen. Toiset osaavat lököttämisen, hiphopparit liian suurissa farkuissaan nyt ainakin. Toiset taitavat löhöämisen niin kuin minun äitini. Jokainen on ekspertti jossakin. Se on lohdullista. Kumpa vain löytäisin oman tarkoitukseni.

Minun on suunnattoman vaikea hyväksyä painon nousua. Minusta tuntuu, ettei ole mitään, mistä pitää kiinni. Normaalipainossa olen normaali, pulliainen, tavallinen töttöröötuuttiainen, vailla erikoistaitoja tai mitään kiinnostavaa, vailla omaa juttua tai maailmalle välitettävää sanomaa. Minä olen kuori, kaikuvan ontto ja tympeän tyhjä. Minä olen tylsistynyt kaiken samankaltaisuuteen ja siksi blogikirjoituksenikin toistavat itseään.

 Tänään en ole saanut mitään aikaan. Sadekin tekee alakuloiseksi. Kaipaan elämää.

Suurkiitos muuten kysymyksistä! Mahtavan kekseliäitä! Postaamus on tekeillä, mutta kaipaan vieläkin lisää.

Minä pidän niin monista asioista. Ja toivon, että asiat pitäisivät minusta. Minun minäni tanssii ja aivastelee nauraessaan, minun minälläni on pallokuvioinen hame ja rusetteja hiuksissaan. Minun minäni on itsevarmempi ja luottaa elämään enemmän kuin minä ilman minääni.

Minä tunnen itseni suunnattomaksi. Joka suuntaan levittäytyväksi ja eksyneeksi, väsyneeksi ja vihaiseksi. Mikä minut määrittelee, kuka minä olen? Miksi olen hyvä esittämään kysymyksiä ja huono vastaamaan? Miksi minun vatsani pörisee kuin kärpänen ja kurnuttaa kuin rupikonna, vaikka haluaisin olla pöllö?

On se niin väärin.