Päivämeininki

Eteenpäin.

Se on päivän sana.
Tänään lähdin kokovuorokautiselta, viimeistä kertaa. Musta tuli päiväpotilas. Mieluummin olisin ollut vain päivä, potilas alkaa sanana jo kyllästyttää.

Lomalle siis. Lähdin lounaan jälkeen ja palaan maanantaina suorittamaan ahkeraa työpäivääni kello kahdeksasta iltakuuteen. Askel eteenpäin. Pelottaa, mutta kannattaa. Olen junnannut liian pitkään paikallani, ihan niin kuin hämmentynyt pikkutraktori lumivallien keskellä. Pyörät sutii.

En edelleenkään osaa suoraan sanoa, mitä haluan. En tiedä. Haluan olla onnellinen ja varma, mutten tarkkaan tiedä, kuinka. Monta kysymystä riippuu vielä vailla vastausta, ne ovat kuin kärpäspapereita ahtaan tilavassa mielessäni, törmäilen niihin, kun käännän kylkeäni.

Minä pelkään. Minä pelkään, ettei minusta pidetä. Olen vähän vainoharhainen, kuvittelen osaston seinien sisäpuolelle jääneiden ihmisten ilmeet kuin syytöksiksi. En osannut olla tarpeeksi. En osannut tutustua ja olla tukena toisille pienille ihmisille. Yritin liikaa, en osannut olla tarpeeksi aito. Minussa ei vain ole tarpeeksi, mistä kiinnostua. Nyt minä ruikutan. En osaa edes valittaa sympaattisesti.

Äh. Fiilikset ovat hyvin ristiriitaiset, mutta se on asiaankuuluvaa. On tässä paljon hyvääkin. Toivoakseni enemmän. Minä olen saanut minuuttani takaisin. Itseluottamusta. Tänään käppäilin koirani kanssa kevään tihkusateessa ja keskustelin itseni kanssa, puoliääneen. Heitin surkeaa läppää ja kuuntelin radiota. "Ystävä aalloilla, radio Sun. "


Voi, minä haluan elää. Kertokaa vain, miten. Minä haluan ystävystyä ja pitää ystävyyssuhteita yllä. Minä haluan olla kiinnostava. TAAS minä ruikutan, mikä minua nyt vaivaa?

Noniin, hei. Kerron päivästäni, ihan sama, vaikkette jaksaisi kuunnella. Tarkoitan lukea. Tämä on terapeuttista. :D 

Mä heräsin ennen kuutta, koska vähän höpsähtänyt yökkö, joka käyttää rusettisomisteisia villatossuja ja puhuu avoimesti virtsankarkailuongelmastaan, halusi mitata verenpaineeni. Sitten nukuin taas ja heräsin, kun toinen yökkö, joka on myös omahoitajani, halusi ottaa painon. Melkein ehdin nukahtaa tämänkin jälkeen, mutta armoton poraus päätti alkaa juuri silloin.

Aamiaisen jälkeen kävin syvällisen keskusteun tulevan politapaajani kanssa huoneessa, jonka seinällä riippui ankkataulu. Ylläni koirakuvioinen hame, jonka olin ostanut edellisenä päivänä Kaivarin Kanuunasta, mainio kirppis kaivopuistossa, viimeinen osastoretkeni. Nyyh.

Sitten oli osastokokous. Ja sitten minä viimeistelin lääkepurkkilinnani, jonka jätin osastolle muistuttamaan itsestäni. Se on taideteos, kyllä vain, vuosia kuolemani jälkeen sitä huutokaupataan miljoonilla, uskokaa pois.   

Yhdeltätoista keskustelin lääkärini, sen viisaan ja ajattelevan mangustin, kanssa. Hän oli samaa mieltä ja eri mieltä, kuunteli minua ja nyökkäili empaattisesti. Meillä oli hyvä juttutuokio. Sitten kävin ulkona itsekseni. Tuuli kovaa. Minun maailmassani tuulee aina, kun asiat muuttuvat.

Sitten pakkasin kaikki tavarani ja kirjoitin osastolaisille kirjeen. Minun huoneeseeni muuttaa nyt joku toinen. 
Toivottavasti yhtä mukava ja kaikin puolin sopiva kuin olen itse. Ettei huonetoverini liikaa järkyty.


  

 Hoitajille lahjoitin kiitokseksi hörökorvaisen örkin. Toivottavasti muistavat minua lämmöllä.


Mitä vielä? Mitä tahansa, vaikka mitä. Minulla on väsyneenä aina paljon järkevää sanottavaa.

Laitan kuvia kaikesta turhasta. 
 Kuvia on kiva katsella.













Siinä on rakkaan unileluni takapuoli. Taiteellista.

 Lookki sen letin jälkeen, jonka kaveri siis teki.

 (entinen) huoneeni.

 Kuvia koulumatkalta.
























 

Minä, kun jouduin odottamaan vähän pitempään, ennen kuin ovi avattiin. Näytän itsestään tärkeältä hilleriltä. Menköön aikaisen aamun piikkiin. 

Oli miten oli, hyvää yötä.

Ps. Saa kommentoida, ihan mitä vaan! Tekee mut tosi iloiseksi :)