Käsityökarusellissa

Moi.

Tänään olen tässä taas. Vatsani kanssa kuin odottava äiti. Neulon tulevalle lapselleni pehmoeläimiä, saan kuumia aaltoja kuin keski-ikäinen ja tunnemyrskyjä kuin teini. Minä en oikein osaa mieltää itseäni teiniksi. Ihquu.

Nyt haluaisin esitellä teille käsitöitäni ja vähän muutenkin kuvia elämästä. Tästä.

Tässä esimerkiksi ensimmäiset ja tällä hetkellä ainoat tekemäni sormikkaat. Askartelin nämä joskus helmikuussa, äkillisessä tarmonpuuskassa.

Tässä vihreä, helmikoristeltu "hippipipo". Halusin harjoitella palmikkoa.

Ja se siitä. Bloggerin kuvanlataus nimittäin kaatui. No hattuvie. Elämä on.

Mitäs noin muuten? Leppäkerttu edistyy, vaikkakin hitaahkosti. Ulkona on vähän harmaata, mikä on ihan mukavaa. Olen aika kypsä ilkkuvaan auringonpaisteeseen. Lälläslää, et pääse ulos. Tai pois. Hemmettiin täältä.

Haluaisin esitellä niitä käsitöitä. Minulla on niitä runsaasti. Monilta puuttuu vielä nimet... Onko hyviä ehdotuksia? Hörökorvaiselle, simpson-ihoiselle örkille esimerkiksi? Tai pandakarhulle?

Minä laitan tämän postaamuksen nyt hautumaan ja jatkan, kun kuvanlataus taas suostuu yhteistyöhön.

----

Eli nyt siis, kolme päivää myöhemmin, kun sain perheen uuden yhteisen läppärin käyttööni...

Tässä on tilkkupeiton alku. Se on tehty yksivärisistä isoäidinneliöistä ja aikoo tulla joskus valmiiksikin. Joo joo.

Ja tässä on muki. Muki, jonka koristelin keramiikkatusseilla lastenklinikalla. Ainoa siellä valmistamani juttu, jota en antanut eteenpäin.

 

Eli pöllö. Mä olen sitä. Pöllöfani.

Tässä sitten kotikoneella kaavojen kanssa hurauttelemani nallekaverukset; Edgar ja Elisabeth Möykkynen.

Nalleja tahtoisin tehdä enemmänkin. Antiikkinalletkin kiehtovat. Tahtoo nallekursseille!!!!

Siinä on Sulevi, jonka hymy ei näy. Mutta hymy sillä on. Se on ampiainen, jolla ei ole pistintä. Siis sympaattinen kaveri.  Mä virkkasin Sulevin osastolla.

 

  Untamon olenkin jo esitellyt jossain... Pitkäkestoinen projektipupuni pitkine sateenkaarisäärineen. Omahoitajani lemppari.

Mitäs vielä?

Jaksatteko rullailla, jos esittelen loputkin?

Saatte luvan jaksaa.

Siinä on pandani vielä vähän vaiheessa... Ja alempana valmiina.

 

Sitten se kuuluisa leppäkerttuni vielä vähän vaiheessa ja valmiina.

Unohtamatta Rölliä, jonka tein vähän ennen päiväosastolle siirtymistä. Silloin, kun vielä luulin, etten milloinkaan palaisi. Tai en tiedä, luulinko. Ehkä syvällä sydämessäni toisaalta tiesin, etten oikeasti ollut vielä valmis.

Noniin, kiitos. Sain kakaistua nämä käsityövalokuvat ulos kuten olin toivonut. Toivottavasti joku sai näistä jotakin inspiraatiota omiin töihinsä tai vähintääkin viihdykettä. Tai edes vahingoniloa. ;)

Kertokaa, kenestä vaikutuitte niin, että jouduitte puhdistamaan korvanne vanupuikolla vaikusta? Saiko joku nauruhermonne koetukselle? Vai olivatko kaikki yhtä tyhjän kanssa? Niinkin SAA sanoa, ihan totta. Kaipaan rehellisiä mielipiteitä. Ja käsityöihmiset, arvostan teitä. En väitä olevani käsityöihminen, olen vain ihminen, joka leikkii langalla ja virkkuukoukulla. En osaa ymmärtää kaavoja tai Suuri Käsityö - lehden hienoja ohjeita. Haluaisin osata, mutta tyydyn myös osaani näin.

Minut ja käsityöni on tuomittu useaan kertaan lähinnä niiden oikeiden käsityöihmisten toimesta. ( Lue; käsityön opettajat) Meistä on myös pidetty. Lähinnä meitä on pidetty huvittavina. Se on minulle ehkä suurin mahdollinen kohteliaisuus. Kertokaa, minä te minua pidätte. Pidättekö, vaiko ette. Ja miksi.

Ja ainiin, kuten ehkä huomasitte, monilta puuttuu nimet. Otan ilolla vastaan nimiehdotuksia. Ja postausideoita kans. Nyt kun minulla on osastolla kone, kasvan luultavasti siihen kiinni ja postaan kuten riesakuoriaisen täytyy: riesaksi asti. Tämä on minulle henkireikä, jotakin tekemistä, keino purkaa aivoituksia ja ahdistuksia.