Kuka on kaunis?

Nohei.

 Mä oon miettinyt tätä kauneuskysymystä. Ja oon vaihteeksi taas ihan pihalla. 

Kuka on kaunis? Mikä on kaunista? Mitä kauneus merkitsee, voisiko sitä ilman tulla toimeen? Mun mielestäni ei.

Kauneus on katoavaista, sanotaan. Mun mielestäni kauneus on hyvinkin pysyväistä, kun ottaa huomioon, kuinka kaunis maailma on. Kauneutta voi löytää niin kaikkialta, kun vain osaa katsoa. Pienistä asioista. Säästä, hyvin usein. Vuodenaikojen vaihteluista, luonnon harmoniasta, jopa maahan unohtuneista roskista; niiden taiteellisiksi käsitettävistä asetelmista pudonneilla lehdillä, esimerkiksi.

Toisinaan jokin on niin rumaa, että se kääntyy karuudessaan melkein kauniiksi. Tehtaiden piiput esimerkiksi. Kaatopaikat ja hiilikaivokset, loskaiset kumpareet kengänpohjien alla, kuolleet hyönteiset. Niistäkin voi löytää jotain herkkää, traagisuudessaan kaunista. Mä en tiedä, mitä mä nyt haen, mutta ehkä te tiedätte. Mulla on vähän yksinäinen olo, itseni kanssa, pohdin taas liikaa ja juon väljähtynyttä teetä, joka EI saa kaatua näppäimistölle.

Kuinka paljon kauneudella on väliä? Olisimmeko onnellisempia ilman, jos kulkisimmekin vain silmät kiinni, törmäilisimme toistemme keskeneräisiin egoihin vailla ulkonäöllisiä seikkoja häiritsemässä? Tai olisimme kaikki yhdennäköisiä, vaikka tuntosarvipäisiä pikku vihermiehiä, toistemme klooneja? Olisimmeko onnellisempia? Olisiko meidän helpompi elää? Ehkä.

Helpompi, mutta kenties laimeampi. Kauneus tai ulkonäkö on asia, joka rakentaa suuren osan identiteetistämme. Hyvin koulutettuna se on antoisa osa elämäämme, sen miettiminen antaa haastetta ja onnistumisen kokemuksia, pitää yllä itsearvostusta ja herättää ajatuksia. Pukeutumalla tietyllä tavalla voimme osoittaa, keitä olemme tai ainakin haluaisimme olla. Mitä arvostamme. Voimme löytää toisemme. Sanatonta viestintää. Harvoin hevimies revityssä prätkärotsissa lähestyy miestä tiukassa trikooasussa ja vaaleanpunaisessa satiinihuivissa. Liian rajoittunutkaan ei tietenkään saa olla. Nuo kaksi miestä voivat löytää toisensa tiistai-iltana samasta kankaanpainantatyöpajasta. Ennakkoluulottomuus on parasta. Se, että vaikka julistaisit julkisesti olevasi aikuinen ja lukisit artikkelia finanssikriisistä bussin takapenkillä läppärilaukku kainalossa, saatat silti katsoa illalla vanhoja nalle puh - videoita vaaleanpunaisissa pörrövillatossuissa. Se, että voit olla miehinen mies, vaikka tykkäisit Zumbasta  ja vadelmasiideristä tai naisellinen nainen, vaikket ajelisi säärikarvojasi tai juoksisi alennusmyynneissä. En taaskaan täysin saa kiinni tästä, mutta ymmärrätte, mitä yritän tarkoittaa.

Kauneus on lahja ja ulkonäöstä huolehtiminen hauska pala elämästä, kunhan sen ei anna kahlita itseään. Kaikki kääntyy päälaelleen, kun kauneuden tavoittelu ajaa rumiin tekoihin. Itsensä kiduttamiseen, esimerkiksi. Luonnon tai muun täysin viattoman sivullisen polkemiseen. Kauneus on luonnollisuutta, onnellisuutta ja asioiden hyväksymistä. Kauneus on sitä, että uskaltaa olla, kuka on ja hymyillä, vaikka sataisi vettä niskaan.

Minä kohtasin vähän aikaa sitten tytön, jonka puoli päätä oli palanut poroksi. Hän hymyili puhuessaan ja oli kohtelias. Hän oli päättänyt olla olematta katkera, ja se loisti hänen kasvoillaan. Se oli suunnatonta rohkeutta. Hän oli äärettömän kaunis. Enkä sano tätä alentuvasti; hänen hymynsä oli kuin aurinko. Ja se oli hänen oma valintansa.

Sinä päätät, oletko kaunis. Se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi kiduttaa itseäsi osoittaaksesi joillekin kasvottomille, että pystyt siihen. Kyllähän sinä pystyt, mutta ketään ei oikeasti kiinnosta. Loppujen lopuksi ihminen on hyvin itsekäs eläin. Se on meidän selviytymiskeinomme. Siksi elämäänsä ei kannata elää ketään toista varten. Siitä ei saa mitään, se ei vie mihinkään. Sitä elää kuin varjo, elämänsä alusta sen hämärään loppuun, häipyy horisonttiin kuin kajastus. Heijastus siitä, mikä olisi voinut olla, jos olisi vain uskaltanut. Uskaltanut haistattaa pitkät kaikille muille ja kulkea leuka pystyssä itseään varten. Koska oma elämämme on yksin meidän. Oikeasti.

Kamalaa tyhjää löpinää taas vaihteeksi. Minun ajatukseni eivät pysy kasassa, mutta minä yritän ainakin. Yritän kirjoittaa, mitä ajattelen ja ajatella, mitä tarkoitan. Toisinaan se on helpompaa kuin toisinaan. Minä tulen kirjoittamaan tästä aiheesta vielä usein, tasokkaammin ja vähän vähemmän järkevästi, asianhaaroista riippuen. Nyt tarvitaan enää hieman imelä, kliseinen lopetuslause, ja kaikki on täydellistä. ;)

Muistakaa, kauniit ihmiset, että te olette kauniita.  Elämä on kaunis, ja te olette osa sitä. Iloista vappua!