Oodi äideille

Hyvää
           Äitienpäivää! <3

Ajattele hetki äitiäsi.

 Tyhmä kehotus. Tänään on äitienpäivä, olet mitä luultavimmin ajatellut häntä koko päivän. Olet ehkä polttanut karrelle kakun, kaatanut kahvin vuoteeseen tai poiminut naapurin kukkapenkistä niitä harvinaisia valkoisia Gerberoita valkovuokkoina maljakkoon. Ollut yhtä ihana tytär tai poika kuin olet joka päivä. Oma itsesi. Olet ehkä askarrellut kortin. Tai sitten vain antanut halauksen. Ehkä suostunut kerrankin tiskaamaan. Tapoja on monia.

Kaikki eivät voi viedä aamiaista tarjottimella vuoteeseen. Toisilla se johtuu siitä, etteivät he omista tarjotinta. Toisten äiti taas on kaukana poissa, toisella paikkakunnalla, toisessa maassa, kadoksissa tai pilven reunalla, siivet selkään ommeltuina. Kaikilla on kuitenkin äiti. Ja kaikilla on oikeus viettää äitienpäivää.

Äitienpäivä on keksintönä yhtä typerä kuin isänpäiväkin ja kaikki ne muut juhlapyhät siinä välissä. Kukkakauppiaat ja Tiimarin näyteikkunoiden somistajat saavat niistä sisältöä elämäänsä, mutta muutoin ne eivät kuin ruuhkauta ostoskeskusten parkkihalleja edeltävinä iltoina, saata ihmisiä hysteerisiksi ja stressaantuneiksi. Ne ovat, päivinä, hyvin kaupallistettuja. Mutta niiden tarkoitus on hyvä.


No. Joko ajattelit äitiäsi, kuten pyysin? Hyvä. Sitten varmaankin olet jo rynnännyt alas tietokonetuoliltasi ja mennyt halaamaan häntä (joko konkreettisesti tai ajatuksen voimin) kiitokseksi siitä kaikesta, mitä hän on vuoksesi tehnyt. Hän on nimittäin saattanut sinut tähän maailmaan.

Tottakai siihen yksi isäkin tarvittiin, tavalla tai toisella. Kukkia ja mehiläisiä, kyllä te tiedätte. Mutta isiä muistetaan sitten marraskuussa. Nyt on mutsien vuoro.

Äitisi kantoi sinua sydämellään yhdeksän pitkää kuukautta. (Ja kantaa muuten yhä, oli sitten elossa tai pilven reunalla, Salossa tai Enontekiössä, väleissä kanssasi tai ei. Ja tulee aina kantamaan.) Hän varjeli sinua omalla itsellään, piti huolta, ettei käynyt kuinkaan. Tietenkin hän jossain vaiheessa jotenkin mokasi, eihän sinusta muuten tuollaista olisi tullut. Mutta hän yritti parhaansa. Joutui kenties luopumaan tupakasta. Alkoholista nyt ainakin, kesäjuhlien booleista ja saunaoluista. Ramppasi vuoksesi neuvoloissa ja kärsi aamupahoinvoinnista ja yliherkkyydestä, vollotti television koiranpentumainokselle ja sai vimmaisia siivouskohtauksia ja omituisia mielihaluja, ahmi ehkä kermavaahtoa keskellä yötä tunkkaisessa keittokomerossa tai pakotti isäsi metsästämään purkitettua ananasta joulupyhinä vain, koska sinä kaipasit juuri sitä.

Sinä olit ja olet äidillesi ihan kaikki. Kuu ja aurinko, hymykuppa ja pilke silmäkulmassa, itku ja raivo ja huuto ja se ainainen, kotkotuksenkaltainen motkotus. Vaihda sukat, onko tarpeeksi päällä, ethän vilustu? Onko kännykkä mukana? Kai muistat henkilötunnuksesi ja kotiosoitteen? Älä suostu mihinkään, mitä tuntematon mies pakettiautossa tarjoaa, älä, vaikka sillä olisi karkkia ja ilmapalloja, etenkään silloin, ymmärrätkö? Älä kulje niin läheltä reunaa, älä liukastu, älä kompastu, käyttäydy, nuku, syö, pyydä anteeksi, luota itseesi, ole kiltisti, pese hampaat.
Sinun äitisi on opettanut sinulle hyvin paljon, kun nyt pysähdyt miettimään.

Jokaisella on jossakin biologinen äiti. Kaikille biologinen äiti ei kuitenkaan ole se oikea äiti.  Se oikea, äidintuoksuinen, ärsyttävä ja turvallinen. Joku, jonka kainaloon käpertyä silloin, kun maailma potkii päähän. Joku, jolle maalata kortti eskarin kädentaitotunnilla. Se joku, joka ehkä opetti sinut kävelemään tai istumaan potalla tai venymään spagaattiin tai keittämään spagettia tai virkkaamaan. Joku, jota ärsyttääksesi vuorasit huoneesi seinät julisteilla tai käytit mustaa huulipunaa tai huudatit musiikkia, joku, jolta salaa valvoit liian myöhään. Joku, jonka keksipurkilta kävit näpistämässä vielä yhden. Joku, joka tiesi sinusta melkein kaiken. Juuri sopivasti ollakseen äiti. Höperö, raivostuttavan kana-aivoinen, pohjimmiltaan viisas kuin naisellinen Gandalf. Sinun äitisi. Juuri se oikea äiti.

Sinä tiedät, kuka sinun äitisi on. Ja sinun äitisi tietää sen myös. Sinulla voi olla useampi äiti. Mutta jokaisella on ainakin yksi. Siksi, älä tuhlaa äitisuhdettasi kaikenmaailman turhuuksiin. Riidellä toki saa ja pitääkin, kaikkea ei tarvitse sietää. Äitisikin on ihminen ja tekee virheitä. Sinun ei tarvitse enää viisitoistavuotiaana käyttää niitä marjapuuronvärisiä toppahaalareita ellet tahdo, kapinointi kuuluu itsenäistymiseen. Älä kuitenkaan tee tyhmyyksiä vain ärsyttääksesi äitiäsi. Hän kyllä huomaa tyhmyytesi muutenkin. Ja sinut. Hän kyllä rakastaa sinua, vaikka tekisit murhia. Älä silti tee. Elä ihmisiksi, tee äitisi ylpeäksi, mutta älä ota paineita.

Sinä et ole äidillesi mistään velkaa. Te olette tasoissa. Sinulla ei ole oikeutta tukistaa häntä eikä hänellä sinua, niin henkisesti kuin fyysisestikään. Iästäsi riippuu, kuinka paljon äidilläsi on valtaa vaikuttaa valintoihisi tai tekemisiisi, sinun on hyväksyttävä se. Ehdit kyllä kasvaa aikuiseksi.

Oma äitini on sankari. Hän on höpsö ja useinmiten ihan pihalla, onnellisesti ulkoavaruudessa, tukka putkella ja punaviiniä lasissa. Hän on vahva, vahvempi kuin tietää. Ja viisas.Minä tahdon sanoa hänelle paljon.

Kiitos.

Tässä hetkessä se riittää. Hän tietää kyllä, mitä minä tarkoitan. Ei hän mikään hemuli ole. Ennemminkin homssu, ripauksella Nuuskamuikkusta ja Vilijonkkaa. Maailman paras.